Artefactum 8


Kansi



Minna Kaipainen


Sibeliuksen puvut ja pukeutuminen


Jean Sibeliuksen (1865–1957) syntymän 150-juhlavuonna 2015 kuuluisan säveltäjän elämään liittyvät seikat nousivat suuren kiinnostuksen kohteeksi. Radio- ja TV-ohjelmissa valotettiin musiikin ohella niin Sibeliuksen ruoka- ja juomatottumuksia kuin hänen pukeutumistyyliään ja vaatetustaan[1]. Kiinnostus Sibeliuksen vaatteisiin on ymmärrettävää, koska useissa aikalaismuisteluissa sekä Sibeliuksesta kirjoitetuissa teoksissa hänen todetaan olleen tyylitietoinen ja tarkka huolitellusta ulkoasustaan.[2] Toimittajien minulle esittämien Sibeliuksen pukeutumiseen liittyvien kysymysten ja vaatteiden analysointipyyntöjen johdosta ryhdyin tutkimaan, minkälaiselta Sibeliuksen pukeutuminen näyttäytyy valokuvien, säilyneiden vaatteiden sekä kirjallisten lähteiden perusteella. Toimittajat halusivat tietää, mitä Sibeliuksen vaatteet kertovat Sibeliuksesta henkilönä. Tämän johdosta tutkimuskohteekseni täsmentyi se, millaisiin vaatteisiin Sibelius pukeutui, mistä hän hankki vaatteensa, millaiselta Sibeliuksen pukeutuminen näyttäytyy suhteessa aikalaispukeutumiseen sekä siihen, millainen Sibeliuksen suhde pukeutumiseen ja vaatteisiin lähteiden perusteella oli. Koska yhtenä lähdeaineistona olivat Sibeliuksesta kirjoitetut teokset, tarkastelin myös sitä, minkälaisia tulkintoja Sibeliuksen pukeutumisesta on aiemmin tehty.

 

Tässä artikkelissa tarkastelen Jean Sibeliuksen pukuja, pukeutumista, asuvalintoja ja pukeutumisen merkityksiä aineistolähtöisen analyysin perusteella. Tämän tutkimuksen lähestymistapa on mikrohistoriallinen[3] ja monimenetelmällinen; eri aineistojen analysoinnissa on yhdistelty kuva-, artefakti- ja sisällönanalyysin menettelytapoja.[4] Tutkimuksen aineiston konkreettiset vaatteet ja asusteet ovat Sibeliuksen kotimuseosta Ainolasta sekä Kansallismuseosta (yht. 40 kpl)[5], valokuvat (220 kpl vuosilta 1876–1956) ja filmit (5 kpl)[6] internetistä sekä kirjalliset lähteet ja osa valokuvista Sibeliuksesta kirjoitetuista teoksista (yht. 43 kpl). Lisäksi tarkastelin Sibeliuksen vaatetusta hänestä tehdyistä maalauksista ja veistoksista.[7] Konkreettisia vaatteita, niiden malleja ja rakenteita pääsin tutkimaan sisäpuolelta niin Ainolassa kuin Kansallismuseon konservointilaitoksellakin. Sibeliuksesta otetut valokuvat laitoin aikajärjestykseen ja vertasin kuvien pukuja konkreettisiin vaatteisiin, kirjallisiin lähteisiin sekä aikakauden vaatturi- ja muotilehtiin[8] ja pukuhistorian teoksiin. Aikalaislähteiden lähiluvun ja sisällönanalyysin myötä ilmeni, että etenkin Sibeliuksen kirjeenvaihto puolisonsa Ainon kanssa kertoo autenttisesti hänen vaatteistaan ja suhtautumisestaan niihin sekä muihin ulkonäöllisiin seikkoihin.[9] Vesa Sirénin kokoamat perheen, sukulaisten ja muiden Sibeliuksen tavanneiden näkemykset ja muistikuvat taas tarjoavat ulkopuolisten näkökulman Sibeliukseen ja hänen pukeutumiseensa.[10]


Hankaluuksia valokuvien avulla tehtävään tulkintaan tuotti se, että lähes kaikki kuvat ovat mustavalkoisia sekä osin huonolaatuisia, jolloin pukujen värejä ja kaikkia yksityiskohtia ei erota. Aineistoni 220 valokuvan perusteella voi kuitenkin tutkia vaatteiden piirteitä, rakenteita ja materiaalisia ominaisuuksia sekä niiden kiinteyttä ja istuvuutta vartalolla. Kuvissa esiintyvien ja käsiini saamien konkreettisten vaatteiden analysointi on saanut vaikutteita sekä vaatteiden visuaalisen analyysin mittarista[11] että vaatteen ja kehon välisiä suhteita tarkastelevasta ABC-analyysista[12], joista hyödynsin vaatteen ulkoasun piirteiden tunnistamista (tyylit, muodot sekä mahdolliset koristelut), kappaleiden sijaintia vartalolla (vaatteen osien leveydet, pituudet) sekä esteettisyyttä ja istuvuutta. Miesten kolmiosaisen arkipuvun muotivaihtelut ovat viimeisten 150 vuoden aikana Suomessa muuttaneet lähinnä puvun leveyttä, kauluksen käänteiden muotoa sekä housujen lahkeiden leveyttä ja pituutta, ja näitäkin seikkoja on pyritty tarkastelemaan Sibeliuksen pukeutumisesta.[13]

 

Valokuvista voi myös laskea tiettyjen vaatteiden esiintymismääriä ja jo sitä kautta tehdä jonkinlaisia päätelmiä Sibeliuksen pukeutumisesta. On toki otettava huomioon, että useimmat hänestä otetut valokuvat ovat poseerauksia, enemmän tai vähemmän epäluonnollisia tilanteita, joita varten on erikseen pukeuduttu ja laittauduttu. Useimmissa kuvissa Sibelius esiintyy puku päällään sisätiloissa tai kesällä ulkona, vain 15 prosentissa kuvista hänellä on päällysvaatteet yllään ja 32 prosentissa kuvista hattu päässään. Ulkokuvissa on kävelykeppi mukana 44:ssä kuvassa ja sisäkuvissa ”aina polttamansa”[14] sikari 42:ssa kuvassa. Pääosassa kuvista Sibelius on pukeutunut tummaan, harmaaseen tai valkeaan pukuun.


Aikalaishuomioiden, muistelujen ja muiden kirjoitusten perusteella Sibeliuksen pukeutumisessa korostuu kaikissa ikävaiheissa herrasmiehen hienostunut ja huolella harkittu, jopa turhamainen tai keikarimainen ulkonäkö. Etenkin nykykäytössä vähemmän esiintyvät hatut ja kepit tuottavat tätä mielikuvaa, mutta on toki muistettava, että katsomme nykysilmin: ennen hattuja käytettiin jatkuvasti[15] ja puku oli yleinen vaate miesten yllä tilanteessa kuin tilanteessa. On myös otettava huomioon, että poseeraustilanteissa otettujen valokuvien lisäksi aikalaislähteiden tiedot voivat olla epätarkat ja niiden antama mielikuva värittynyt, mihin esimerkiksi Sibeliuksen vävy Jussi Jalas on kiinnittänyt huomiota. Hänen mukaansa Sibeliuksesta kirjoittaneet ovat ehkä tavanneet hänet vain kerran ja valottavat kirjoituksillaan vain jotain hänen puoltaan:


Joku kiittää hänen erinomaista kohteliaisuuttaan, hänen anteliaisuuttaan [– –] Vieras kiintyy yksityiskohtiin, mutta ne saattavat erillisinä johtaa täysin harhaan, kuten päälause ilman tarkemmin määrittelevää sivulausetta.

Myös valokuva antaa vaikutelman lähinnä sellaisista piirteistä, jotka vain ensisilmäyksellä tuntuvat oleellisilta. Niinpä Sibeliuksen valokuvista kuuluisa otsaryppy synnytti käsityksen, että hän olisi ollut tavattoman ankara herra. Olen jopa nähnyt kuvatekstin The man who never laughed. Omasta puolestani voin sanoa, että en milloinkaan ole tavannut lämpimämpää, lempeämpää ja huumorintajuisempaa henkilöä kuin hän oli.[16]


Sibeliuksella vaikuttaa kirjeidensä perusteella etenkin nuorena olleen kompleksinen ja ristiriitainen suhde ulkonäköönsä; toisaalta hän turhamaisesti pohti kaljuuttaan ja rumuuttaan ja toisaalta kehuskeli eleganttiuttaan.[17] Useissa Sibeliuksesta kirjoitetuissa teoksissa annetaankin kuva, että hän oli epävarma ulkonäöstään tai että hänellä oli huono itsetunto ja toisaalta suuri ego. Toisaalta Sibeliuksen kirjeissä voi osittain olla kyse myös hänen ominaisuuksikseen mainituista itseironiasta, ailahtelevaisuudesta tai liioittelusta.[18] Jo vuonna 1891 hän kirjoitti Ainolle: ”Katsoin tänään itseäni peilistä ja olen sitä mieltä, että en ole kovin ruma, on sitä rumempiakin naamoja. Mutta olen kyllä rumempi kuin ennen. Minä inhoan peilejä. Ne ovat kuin minun huono omatuntoni.”[19]

 

Myös Sibeliuksen suhtautuminen valokuvaamiseen sanotaan olleen nihkeä.[20] Esimerkiksi ulkomaisille valokuvaajille loppukesästä 1939 järjestettyyn kuvaukseen pyydettiin avuksi Isa Gripenberg, jonka tehtävänä oli jututtaa Sibeliusta, jotta tämä pysyisi rentoutuneena eikä välittäisi ympärillään pyörivistä valokuvaajista. Gripenbergin mukaan Sibelius kun yleensä aina jäykistyi valokuvissa.[21] Jo nuorena Sibelius kirjoitti kihlatulleen: ”En usko että minun valokuvani onnistuvat nytkään, minun on pakko tunnustaa Sinulle että minua aina jännittää valokuvaajalla. Seison vaan ja näytän typerältä.”[22] Epävarmuus ulkonäöstä ja toisaalta itseironia näkyvät myös seuraavassa kirjeessä: ”Olenko minä Sinusta kovin ruma siinä kuvassa. Vuokraemäntäni ei halunnut minusta niin rumaa kuvaa. Nenäkään ei kuulemma näytä hyvältä. – Nämä valokuvafundeeraukset ovat minusta muuten kovin huvittavia.”[23] Pariskunnan myöhemmän kirjeenvaihdon perusteella Sibeliuksen valokuvia analysoitiin yhdessä ulkonäön ja onnistuneisuuden perusteella, koska Sibeliuksen kuvia tarvittiin muun muassa konserttien yhteyteen, nuottien mukaan painettavaksi sekä elämänkertoihin. Myös Sibeliuksesta tehtyjen piirrosten, maalausten ja veistosten onnistumista pohdittiin yhdessä.[24]

  

Nuoren ja iäkkään Sibeliuksen pukeutuminen

 

Sibeliuksen elinaikana säätysidonnainen kontrolloitu pukeutuminen vapautui vähitellen ja räätälintyöstä siirryttiin valmisvaatteiden käyttöön. Sibeliuksen nuoruusvuosina 1880–1890-luvuilla miesten pukeutuminen oli Yhdysvalloissa ja Euroopassa pitkälti jo muuttunut hillityksi ja väriltään tummaksi ja kasvava valmisvaateteollisuus alkanut määrittää miesten muotia tilausräätäleiden sijaan. Herrasmiesten aiemmin maaseudulla käyttämä vapaa-ajan puku yleistyi 1900-luvulle tultaessa keskiluokan jokapäiväisessä pukeutumisessa ja myös yläluokan puvun takit lyhentyivät lantiomittaisiksi polvipituisten lievetakkien sijaan. Takkien ja housujen muodinmukainen erivärisyys oli vaihtunut kolmiosaisen puvun tummaan samanvärisyyteen, mutta vielä vuosisadan vaihteessa englantilaisten tilausräätälien asiakkaat halusivat, että heidän housunsa tehdään eri kankaasta kuin takki.[25]


Keskieurooppalaiset ja amerikkalaiset muotivirtaukset levisivät myös pohjolaan. Ulkomailla matkanneiden asiakkaiden lisäksi räätälit opiskelivat maailmalla ja toivat Suomeen vaikutteita muodeista ja leikkuutavoista. Asiakkaat pystyivät seuraamaan muotia myös räätäleiden luona: ulkomaisia muotikuvia ja -ohjeita julkaistiin esimerkiksi Fackmannen-lehdessä vuonna 1890 sekä Vaatturin alettua ilmestyä 1898.[26] Vaatturi-lehteen käännettiin artikkeleita sekä kopioitiin kirjallisia muotiohjeita ulkomaisista ammattilehdistä.[27] Sibeliuksen nuoruuskuvissa ajan muotipiirteistä näkyvät takkien ja housujen erivärisyys (kuva 26) sekä ruutukuosit 1890-luvun valokuvassa (kuva 5) ja Eero Järnefeltin maalauksessa 1892. Adolf Paul totesikin ystävänsä erottuneen 1890 Berliinissä muusta joukosta musta-valkoruudullisella puvullaan.[28] Ruudulliset pukukankaat menivät Suomessakin pois muodissa vuosisadan vaihteessa, sillä tummat yksiväriset pukimet ovat astuneet vaaleampain, isoruudullisten tilalle.[29] Sibeliuksella oli vuoden 1891 kuvien perustella myös kaksi pintastruktuuriltaan pilkullista takkia: ”Minulla on uusia vaatteita, sellaisia ’skottilaisia’, kai tiedät – täplikästä kangasta niin kuin sille olisi tipahtanut lumihiutaleita.”[30]


01
KUVA 1. Jean Sibelius vuonna 1891. Kuva: Daniel Nyblin. Sibelius-museo, Turku.

Muut nuoren Sibeliuksen puvut näyttävät valokuvissa tummilta ja yksivärisiltä. Näiden pukujen takit ovat tyyliltään kapeita, yksirivisiä, 4–5-nappisia, korkealle napitettuja ja pienikauluksisia, mutta osin melko väljähihaisia (kuvat 2 ja 3). Näiden yksirivisten takkien lisäksi nuorella Sibeliuksella oli ainakin kaksi kaksirivistä puvuntakkia ja kaikkiaan kuvista on erotettavissa ainakin 10 eri pukua 1880–1890-lukujen aikana.


02
KUVA 2. Jean Sibelius vuonna 1885. Kuva: Natalia Linsén, Otava.
03
KUVA 3. Helsingin musiikki-instituutin oppilaat ja opettaja Mitrofan Wasilieff, Sibelius opettajansa takana. 1885 tai 1888. Kuva: Sibelius-museo, Turku.

Suorat, väljät takit (sack-coats) yleistyivät miesten pukumuotiin 1860-luvulta lähtien valmisvaatetuotannon myötä.[31] Tosin väljien, säkkimäisten ja toisaalta kiinteämmin vartaloa myötäilevien pukujen muodit vaihtelivat vuosikymmenten saatossa aiheuttaen ”kuosihämminkiä”. Vuonna 1890 julkaistussa räätäleiden ammattilehdessä todettiin, että ”Viimeksi kuluneina neljänäkymmenenä vuotena on meillä kahdesti ollut ruumiinmukaiset ja kahdesti laveat vaateparret; muutos tapahtui vähitellen, vaan nyt mentiin toisesta ylellisyydestä toiseen”.[32]


04
KUVA 4. Fackmannen – Ammattimies -lehden muotiohjeita vuodelta 1890. Kuvan yhteydessä kerrottiin mm. että: ”Kuosinmuutokset, joita on odotettavissa, ovat pitkät rintapielukset, korkea ja leveä kaulus, joka mukaantuu kaulan mukaan, kapeat olkapäät ja pöhöhihat, jotka kapenevat alaspäin, samoin kuin 1820- ja 1830-luvulla.”[33]
 

Kun vertaa Sibeliuksen nuoruuskuvia (kuvat 1–3) edellä esitettyihin muotiohjeisiin ja piirroskuviin, voi todeta näiden arkipukujen takkien olleen kuvan 4 vanhemman kuosin kaltaisia. Ihmisten todellinen pukeutuminen ei välttämättä noudattanut lehdissä esitettyjä muoti-ihanteita, kuten ammattilehdessäkin todettiin: ”Näitä uusia kuoseja käytetään aivan vähän [– –] kaunoaistia loukkaavien liiallisuuksien levenemistä useimmiten estää vakaantunut käsitys siitä, mikä on somaa, käytännöllistä, kaunista ja arvokasta vaateparsissa”.[34]


Pukutyylien vaihtelu kapeiden ja väljien vaatteiden välillä jatkui 1900-luvun puolellakin:


Muotimaailma miesten pukimien alalla on viimeaikoina ottanut harppauksen ajassa taaksepäin noin puolitoista vuosikymmentä [– –] tunnusmerkkinä ”pillihousut” ja ahdas, ruumiinmukainen takki, varustettuna yhdellä nappirivillä ja 5 à 6 napilla, sangen pienellä kaulanlävellä ja sitä mukaa kapealla kauluksella ja hiiren korvan muotoisella pieluslaskoksilla.[35]


Sibeliuksenkin vaatteissa pukutyylien vaihtelu näkyi; nuoruuskuvissa on mukana kapeiden vaatteiden ohella myös väljiä takkeja ja housuja. Nuoruusvuosien jälkeen Sibeliuksella oli useimmiten yllään kolmiosainen, yksivärinen puku, mutta muutamassa myöhemmässä kuvassa näkyy erivärinen takki kuin housut: vuoden 1912 kesällä Sibelius on Kuhmoisissa tumma kaksirivinen takki ja vaaleat housut yllään, mikä oli amerikkalaisen etikettioppaan mukaan tyypillistä vuosisadan alun kesämuodissa.[36] Nuoruuskuvien housuissa ei näy silitettyjä keskitaitteita eli prässejä. Vasta vuonna 1905 Sibeliuksesta otetusta valokuvasta (kuva 6), jossa hän nojaa Ainolan takkaan, prässit selkeästi erottuvat.[37] Housujen prässit ovatkin melko myöhäinen muotiuutuus, joita alettiin suosia 1880-luvulta lähtien. 1890-luvulla keksittiin erillinen housuprässi ja vuosikymmenen lopulla ulkomaisiin muotikuviin piirrettiin prässätyt housut.[38] Terävät keskiprässit yleistyivät kuitenkin tavallisten miesten housuihin viimeistään ensimmäisen maailmansodan jälkeen.[39]


05
KUVA 5. Nuori Jean Sibelius. Kuva: Hjalmar Sjöman n. 1890, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
06
KUVA 6. Jean Sibelius Ainolassa. Kuva: Sibelius-museo 1905, Turku.

Oheisessa visiittikorttivalokuvassa (kuva 5) Sibelius on pukeutunut tummaan pikkutakkiin ja vaaleisiin, ruudullisiin liiveihin sekä prässäämättömiin housuihin. Kansallismuseon intendentti Jouni Kuurneen mukaan Sibeliuksen tytär Eva Paloheimo oli ohjeistanut vuonna 1955 tämän Museoviraston kuvakokoelmissa olevan valokuvan käyttöä. Kuvan suojakuoreen kirjoitetun ohjeen mukaan kuvaa ei saa julkaista vyötäröstä alaspäin, koska prässäämättömät housut nolostuttavat mallia.[40] Ohjeteksti osoittanee sekä Kuurneen kuvaamaa Sibeliuksen tarkkuutta huolitellusta ulkoasustaan että jälkikäteen syntyneitä ajatuksia epäsiistiksi koetusta asusta. Monet poismenneet muodit näyttävät myöhemmin katsottuna vanhanaikaisuudessaan rumilta ja epäsiisteiltä. Englantilaisen Penelope Byrden mukaan hieman pussittavia ja ryppyisiä housuja näkyy paljon 1800-luvun lopun valokuvissa. Byrde näkee tämän epäsiisteyden korostuvan juuri siksi, että vertaamme tuon ajan vaatteita nykyisiin, materiaaleiltaan sileisiin, rypistymättömiin ja kestoprässättyihin vaatteisiin.[41] Kyseisen kuvan kuvausajankohtana housujen prässit eivät olleet vielä yleistyneet suomalaismiesten housuihin, mutta vuosikymmeniä myöhemmin niihin oli täysin totuttu ja niitä pidettiin asiankuuluvina.


Vuosisadan vaihteessa miesten housuihin tuli myös muita muutoksia. Lahkeensuun käänteet tulivat muodikkaimpien lontoolaismiesten käyttöön 1890-luvun alusta lähtien.[42] Sibeliuksen valokuvissa käänteelliset lahkeet erottuvat selkeästi 1920-luvun kuvista lähtien; myös Kansallismuseon kokoelmien puvunhousuissa on käänteet lahkeensuissa yksiä 1930-luvun housuja lukuun ottamatta. Vähitellen myös vöiden käyttö lisääntyi olkaimien eli henkseleiden sijasta: vyöt ja housujen vyölenkit ilmestyivät 1890-luvun lopulla amerikkalaismiesten urheiluvaatteisiin ja 1900-luvun alussa myös puvun housuihin, jolloin vyölenkit lisättiin vaihtoehdoksi olkaimille.[43] 1930-luvun ammattikirjan perustella vöitä käytettiin etenkin niin sanottujen amerikkalaistyylisten, ylhäältä leveiden ja alhaalta kapeiden, tavallista hieman lyhyempien housujen kanssa.[44] Monien vanhempien miesten tavoin Sibelius kuitenkin käytti henkseleitä: hänen housuissaan oli napit olkaimia varten vielä 1950-luvullakin.[45]


Ikääntyessään Sibelius alkoi käyttää yksinappirivisten pukujen sijaan kaksirivisiä liivillisiä pukuja, eikä vuoden 1926 Caprilla otetun valokuvan[46] jälkeen yksirivisiä pukuja näy kuvissa enää ollenkaan. Kaksiriviset väljät puvut olivat muodikkaita 1930–40-luvuilla[47], mutta tämän jälkeen niiden käyttö yleisesti ottaen väheni.[48] Kaksirivipukuja ei tuolloin suositeltu lihaville ja lyhyille miehille (kuva 7), mutta melko pitkänä miehenä[49] Sibelius kuitenkin jatkoi niiden käyttämistä. Myös tutkimieni vaatteiden perusteella kaksirivinen, 4-nappinen liivipuku levein kauluskääntein oli vanhemmiten hänelle tyypillinen asu.


07
KUVA 7. Miehen Muoti -lehdessä vuonna 1933 julkaistuja pukeutumisohjeita lihavalle ja lyhyelle miehelle.[50]

Sibeliuksen takkien kaulukset ovat kuvien ja Kansallismuseon kokoelmiin lahjoitettujen takkien luettelomerkintöjen perusteella leveitä ja kauluksen kulmat lähinnä vaakasuoria tai pystykuosisia.[51] Vain siniharmaan liivipuvun takki vuodelta 1952 on yksirivinen ja kaulukseltaan v-kuosinen. Liivillistä kaksirivipukua pidetäänkin vanhempien ja perinteisten herrasmiesten asuna, joiden teettäminen kuitenkin väheni 1950-luvulla liivittömien pukujen vallatessa alaa.[52] Pukuliivien käytön vähenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut muodin lisäksi myös asuntojen parempi lämmitys, sillä kolmiosainen liivipuku saatettiin kokea liian lämpimäksi asukokonaisuudeksi. Kuvissa Sibeliuksen pukuun kuuluneet liivit olivat 1900-luvun puolella vaihtuneet kauluksettomiksi, joskin vuosien 1905 ja 1925 valokuvissa sekä Munsterhjelmin vuonna 1909 tekemässä veistoksessa Sibeliuksen takin alla on korkealle napitettu kauluksellinen liivi.[53]


08
KUVA 8. Jean Sibelius 50-vuotiaana. Kuva: Eric Sundström 1915, Sibelius-museo, Turku.
09b
KUVA 9. Jean Sibelius Ainolan ruokasalissa. Alkuperäisessä kuvassa Sibelius, puoliso Aino sekä Ruth-tytär, rajattu. Kuva: Eric Sundström 1915, Helsingin kaupunginmuseo.

Museokokoelmiin talletetut Sibeliuksen kolmiosaiset puvut ovat väreiltään valkeita, harmaita, siniharmaita, sinisiä ja mustia. Suomessa harmaa pukuväri tuli muotiin 1930-luvun alussa: ”harmaa oli viime kautena ja on edelleenkin muodin erikoisuus – se esiintyy mitä hauskimpina yhdistelminä ja vivahduksina”.[54] Harmaa puku lienee ollut myös vanhemmiten Sibeliuksen suosiossa: aikalaislähteen[55] ja vuonna 1938 otettujen värivalokuvien[56] perusteella Sibeliuksella oli harmaita pukuja 1930–1940-luvuilla ja vielä 1950-luvulla hän hankki niitä ainakin neljä.[57] Kaikissa Sibeliuksen säilyneissä housuissa on nappikiinnitys etuhalkiossa. Vaikka vetoketjujen teknisestä parantumisesta ja ”vetoketjulla suljetun housujen etuaukon hauskasta ja moitteettomasta vaikutuksesta” 1930-luvulla puhuttiinkin,[58] alettiin vetoketjuja vasta 1950-luvulla yleisesti kiinnittää suomalaisten tilausvaattureiden tekemiin housuihin.[59] Vähitellen vetoketjut kuitenkin yleistyivät urheilu- ja työpukujen lisäksi myös pukuhousuihin, tosin vielä vuoden 1961 Vaatturimestarien neuvottelupäivilläkin keskusteltiin housujen etuvetoketjujen eduista ja haitoista.[60]


10
KUVA 10. Jean Sibelius pianon äärellä. Kuva: Fred Runeberg 1939, Börje Sandbergin kokoelma, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.
11
KUVA 11. Jean Sibelius. Kuva: Santeri Levas 1940–1945, Suomen valokuvataiteen museo.[61]

Valokuvien ja aikalaislähteiden perusteella voi myös tehdä päätelmiä Sibeliuksen vaatteiden sopivuudesta eli istuvuudesta. Hän muuttui vuosien saatossa ulkonäöltään ja fyysiseltä olemukseltaan paljon. Etenkin sotavuodet ja ruokapula vaikuttivat Sibeliukseen, hänen ulkomuotoonsa ja kokoonsa sekä vaatteidensa istuvuuteen. Vuoden 1918 valokuvissa Sibelius on laiha kansalaissodan aiheuttaman ruokapulan seurauksena. Kun Sibelius vuonna 1921 vieraili Englannissa, hänen pukeutumistaan kuvattiin äärimmäisen huolitelluksi, mutta pukuaan liian isoksi, mikä saattoi johtua laihtumisesta ja vanhasta puvusta.[62] Kuvien perusteella Sibelius lihoi 1930-luvulla. Hänen ulkomuotonsa muuttumista monet aikalaisetkin kommentoivat. Esimerkiksi Sibeliuksen ystävä, englantilainen Rosa Newmarch totesi Sibeliuksen valokuvaa katsellessaan, että ”ilmeisesti viikingitkin muuttuvat vanhetessaan tukeviksi, kuluneiksi ja tylsähköiksi”.[63] Myös toinen maailmansota muutti Sibeliuksen ulkomuotoa: ”hän laihtui sodan aikana todella paljon. Hän oli niin tavattoman muheva silloin 1930-luvulla”.[64] Kokomuutokset eri aikoina ovat nähtävissä myös kuvista 9, 10 ja 20. Sodan jälkeen vaatteet roikkuvat enemmän ja paidankaulukset näyttävät väljiltä. Sibeliuksen sisäkkönä vuodet 1911–1968 palvellut Aino Kari kirjoittikin päiväkirjaansa housujen väljyysongelmista: ”olen ostanut isännälle paljon hakaneuloja, että housuja saa pienentää laskoksella”.[65]

  

Räätälit ja ostovaatteet – Sibeliuksen vaatteiden hankinta

 

Sibeliuksen elinaikana vaatteiden hankintatavat vähitellen vaihtuivat yksittäiskappaleiden tekemisestä ja teettämisestä massatuotettujen valmisvaatteiden ostamiseen. Etenkin miesten paitoja ja alusvaatteita ostettiin valmiina melko yleisesti jo silloin, kun puvut vielä teetettiin räätäleillä.[66] Sibelius hankki vaatteitaan sekä tilaamalla niitä suomalaisista ja ulkomaisista räätälinliikkeistä että ostamalla niitä valmiina.[67] Hänen 1900-luvun alkupuolella käyttämänsä suomalaiset räätälinliikkeet Olanders Skrädderietablissement, Th. Stude Oy sekä Engelska Skrädderietablissement olivat tunnettuja ja ammattialallaan ensiluokkaisia helsinkiläisliikkeitä.[68] Sibeliuksen jäämistön vaatteista osa on valmistusmerkkien perusteella peräisin Olanderilta, Th. Studelta sekä Stockmannin vaatturiosastolta (Stockmann Tailor). Olanderin valmistamia ovat ainakin shaketti (1914), kaksi frakkia (1923 ja 1935), valkeat villagabardiini- ja pellavapuvut (1930-luvulta), kolme liivillistä arkipukua (1935 tummansininen raidallinen, 1937 harmaankirjava, 1941 musta) sekä kolmet housut. Studen liike on tehnyt Sibeliukselle mustan smokin takin vuonna 1921, mutta todennäköisesti vaatteita aiemminkin; Sibelius nimittäin kehui vuonna 1909 saaneensa Lontoossa ”kehuja Studesilla teetetyistä vaatteistani!”[69]


Etenkin vuosisadan vaihteessa räätäleiden suurena ongelmana olivat laskunsa maksamatta jättävät asiakkaat ja petkuttajat. Räätäleitä tuolloin varoiteltiin velkakauppaan ryhtymästä: ”saatuaan velkaa räätäleistä, eivät aijo sitä milloinkaan maksaa; tuhlaavat varansa useinkin ihmisarvoa alentaviin nautinnoihin”.[70] Ei ole tietoa, oliko pitkään rahavaikeuksista kärsinyt Sibelius velkaa räätäleilleen: hänen nimeään ei ainakaan löydy ”Räätälien mustakirjasta” vuosilta 1896–1901.[71] Yli varojen eläminen ja räätälilaskujen maksamatta jättäminen oli paremmissa piireissä tavallista myös maailmalla; myös ranskalaiset ja englantilaiset räätälit valittivat tästä.[72]


Stockmannin vaatturiosasto lienee ollut iäkkään Sibeliuksen luottovaatettaja, sillä hän teetätti siellä ainakin viisi liivillistä pukua vuosina 1951–1956. Puvut olivat hänelle ilmeisen tärkeitä, koska hän vielä hyvin iäkkäänäkin teki useita pukuhankintoja: yhden harmaista puvuistaan hän hankki viimeisenä elinvuonnaan (kuvat 12, 13 ja 14).[73] Stockmannin vaatturiosastolta hankitut puvut saattavat olla tilauspukujen sijasta mittapukuja, jotka 1950-luvulla olivat valmispukujen ohella jo pitkälti syrjäyttäneet edullisuudellaan tilauspukujen teettämisen. [74]


12
13
14
KUVAT 12, 13 ja 14. Sibeliuksen puvun takki, liivit ja housut, valmistettu 2.11.1956, Stockmann Tailor. Kuvat: Minna Kaipainen 2015.

Räätälitilausten ohella Sibelius osti tai tilasi vaatteita, pukuja ja kenkiä ulkomailla vieraillessaan jo vuosisadan vaihteessa.[75] Ainolle lähettämiensä kirjeiden perusteella hän hankki vaatteita ulkomaanmatkoiltaan ainakin Kristianiasta (Oslosta) vuonna 1900, Lontoosta 1905, Pariisista 1911, Berliinistä vuosina 1905, 1909, 1914, 1926, 1928 sekä 1931 ja Roomasta vuonna 1926.[76] Päiväkirjamerkintöjensä perusteella hän tilasi myös kirjeitse pariisilaisräätäliltään pukuja joulukuussa 1912.[77] Hän myös osti valmispuvun Amerikan matkaltaan New Yorkista 1914.[78] Valmisvaatteiden osalta ulkomailla oli todennäköisesti Suomea paremmat valikoimat, sillä etenkin Yhdysvalloissa ja Englannissa miesten vaatteiden massatuotanto oli yleistynyt huomattavasti Suomea aiemmin. Valmisvaatekaupat ja tavaratalot olivat jo näissä maissa vakiinnuttaneet asemansa 1800-luvun aikana.[79] Suomalainen valmisvaatetuotanto oli vielä vaatimatonta 1800-luvun lopulla, mutta toisaalta sekä ulkomailta Suomeen tuotujen että täällä tehtyjen valmisvaatteiden määrä kasvoi suuresti 1900-luvun alussa.[80]


Kirjeidensä perusteella Sibelius halusi olla hankintojensa avulla tyylikäs ja muodinmukainen: ”Ostin 110 Reichsmarkalla erittäin tyylikkään englantilaisen talvipalttoon. Sitä voin sitten pitää Englannissa.”[81] ”Paitoja täytyi minun ostaa 4 kappaletta täällä kun on muoti endast knapp å bröstet” [vain yksi nappi rinnuksissa].[82] Välttämättä vaateostokset eivät aina olleet täysin onnistuneet: ”En voi käydä missään kun nuo valkoset ostospaidat ovat minulle niin mahdottomat.”[83] Hän kirjoitti Ainolle Berliinistä marraskuussa 1911 ostavansa vaatteita Pariisista, koska ”täällä kaikki on makkaraa, makkaraa”.[84] Pariisissa Sibelius tilasikin itselleen pukuja kuuluisalta ruotsalaissyntyiseltä Strömiltä[85] (16, Chaussée-d'Antin) ja paidat hän teetätti Chemisier Mr. David -liikkeessä (21, Boulevard Montmartre). Vaatteet tilattuaan Sibelius totesi niiden olevan kalliita, mutta toivottavasti hyviä. ”Menee niin paljon rahaa vaatetukseenkin.” Säveltäjän matkakassa, joka oli saatu kokoon kiinnittämällä Ainola, kuluikin loppuun lähes kokonaan vajaassa kuukaudessa.[86] Kirjeissään Ainolle hän tuohon tilaukseen liittyen puhui ”visit kostymista” ja ”takkikostymista”[87], ja viikon kuluttua näistä hän mainitsi: ”Minulla on muuten uusia vaatteita (shaketti-puku ja frakkipäällystakki) ja kuljen L'avenue de l'Opéralla nokka pystyssä. Olen parantumaton.”[88]


Samalla matkalla hän ilmeisesti korjautti Suomessa teettämäänsä frakkia, jota ”muuten kehuttiin”.[89] Kirjeen lisäksi Sibelius totesi myös päiväkirjassaan, että Helsingissä teetetty frakki saa täällä huomiota, mutta sitä hän ei kertonut, keneltä huomiot ja kehut tulivat.[90]


15
KUVA 15. Sibeliuksen käyttämän pariisilaisräätälin mainos vuodelta 1912.[91]

Köyhinä aikoina Sibelius saattoi hankkia vaatteita ulkomailta myös niiden edullisuuden vuoksi: ”olen tilannut täällä en frackkostym [frakin]. Saan sen puolta halvemmalla kun kotona.”[92] Rahapulassa Sibeliuksen vanhoja vaatteita myös myytiin eteenpäin. Sen lisäksi, että Sibelius joutui nuorena myymään vaatteitaan saadakseen matkarahat Berliinistä kotiin,[93] vastasi Aino vaatteiden kauppaamisesta avioliiton aikana: ”Vaatteet olen toimittanut Marille. Hän arveli sentään kestävän ainakin maaliskuuhun ennen kuin saisi niitä kaupaksi.” ”Sittenkin täytyy ottaa ne rahat, jotka saan sinun vaatteista, vaikka olin niin kovin päättänyt maksaa pois Pihlgreniä niin paljon kuin suinkin.”[94] Käytettyjen vaatteiden kauppaaminen oli tuolloin hyvin yleistä, ja vanhojen vaatteiden myynti vaikutti myös muotien leviämiseen köyhempien keskuuteen.[95]


Myöhemmin Sibelius tuskin hankki kaikkein edullisimpia tuotteita, koska hän kirjeissään monesti totesi pariisilaisten ja berliiniläisten vaatteidensa maksavan paljon. Paitojen ja pukujen ohella hän tilasi myös kalsonkeja, kauluksia sekä kenkiä Berliinistä[96]:


Rahaa tarvitsen piakkoin. Olen tilannut puvun, se ei ole vielä valmis. Breitensprecherillä kävin ja siellä tehtiin minulle hienot jalkineet kotimaan rasituksia ts. kävelyretkiä varten. Ne ovat samantyyliset kuin Arvin urheilukengät. Ne on maksettu. Kauluksia en ole vielä saanut.[97]


Sibelius käytti irtokauluksia paidoissaan: etenkin nuoruuskuvista erottuvat ajan tyylin mukaiset korkeat irtokaulukset. Myös Kansallismuseon kokoelmissa ja Ainolassa niitä on lukuisia.[98] Sibeliuksen valkeiden paitojen kaulukset ovat myöhemmissäkin kuvissa melko korkeita ja jäykkiä. Suomessa irtokaulukset olivat yleisiä vielä 1930-luvun puolivälissäkin, esimerkiksi Kuusinen Oy:n valmistamat paidat myytiin kahden erilaisen kauluksen kanssa.[99] Kaulusten ohella Sibelius saattoi hankkia vaatteitakin useita kappaleita kerralla, kuten esimerkiksi 12 paria alushousuja Roomasta vuonna 1926.[100] Koska Sibelius matkusti paljon Suomessa ja ulkomailla, vaatteiden ostaminen liittyi ehkä myös niiden pesemis-, kuljetus- ja lähettämisongelmiin. ”Muutan maanantaina Donnereille. Mutta olen onneton kun minulla on liian vähän paitoja ym. He, ts. Donnerit, elävät todellista highlifea. Pestävät vaatteet riittävät 10 päiväksi!”[101] Joskus Sibelius unohti ottaa tarvitsemiaan vaatteita mukaansa, eivätkä kotoa Suomesta lähetetyt vaatepaketit aina saapuneet ajoissa perille määränpäähänsä[102]. Sibeliuksen vaatteita läheteltiin paketeissa edestakaisin käyttö- tai pesutarpeiden vuoksi myös Suomessa hänen ollessaan perheestään erossa säveltämisen tai muiden syiden vuoksi.[103] Ryyppyreissuillekin vaatteita jäi. Esimerkiksi vuoden 1904 lopun sähkeessä Sibelius pyysi takkiaan lähetettäväksi, mutta Ainon vastauksen perusteella kyseinen takki oli jo aiemmin joutunut kadoksiin: ”Se missä lie Helsingissä sinun jäljilläsi. [– –] pyysin neiti Weberiä kuulustamaan sitä Patriasta tai Kämpistä ja hommaamaan se minulle, sitten vasta voin sen lähettää, niin että voi se nyt viipyä jonkun aikaa ennenkuin sen voit saada”. Loppujen lopuksi takki lähetettiin Sibeliukselle suoraan hotelli Kämpistä.[104]


Kuten edellisestäkin katkelmasta ilmenee, Aino pitkälti huolehti puolisonsa vaatteista. Kihlausaikana Wienissä olleessaan Sibelius tosin yritti huolehtia itse omien vaatteidensa korjauksista. Hän kirjoitti Ainolle: ”Kyllä on ihanaa, kun Sinusta tulee minun vaimoni. – Kun ompelen vaikka nappia tai lasken pyykkiä jne., ajattelen aina kuinka paljon paremmin Sinä hoidat sellaisen asian”.[105] Nappien ompelu ei liene kovin hyvin onnistunut, koska neljän viikon kuluttua Sibelius kirjoitti talvipalttoossaan olevan enää kolme nappia, ”mikä on aika hassun näköistä, sillä muutoin olen aika elegantti”.[106] Henkseleiden ompelu onnistui, vaikka Sibelius pitikin itseään avuttomana käytännön elämässä: ”Tulos oli mainio, usko pois”.[107] Käsistään kätevän Ainon mielestä nuo työt kuuluivat kuitenkin hänelle:


Kuinkahan onnelliselta mahtanee tuntua sitten, kun minä saan järjestää sinun nuottiasi ja kirjojasi, etkä itse tarvitse. Niin, ja saan ommella nappia ja henkseliä. Minä olen niin iloinen kun ajattelen että se aika on tuleva jolloin saan sen tehdä.[108]


Pukujen, päällystakkien, paitojen ja alushousujen ostamisen lisäksi Sibelius hankki muun muassa myös aamu- tai kotitakin Berliinistä vuonna 1928: ”saa sitten nähdä miltä se näyttää Järvenpäässä”.[109] Ilmeisesti Sibelius käytti Ainolassa tupakkatakki-tyyppistä kotitakkia aiemminkin, ainakin hänen kerrotaan kesällä 1924 pukeutuneen purppuranpunaiseen samettitakkiin.[110] Omien vaatteidensa lisäksi Sibelius saattoi myös hankkia Ainolle ja tyttärilleen vaatteita matkoiltaan, joko oma-aloitteisesti tai Ainon pyynnöstä, kuten seuraavasta Ainon kirjeestä ilmenee:


Jos tuot palttoon, niin tuo sellainen, johon voi panna täällä vuorin talveksi, ja vähän tähän malliin, [ohessa piirros pitkästä, kaksirivinappisesta takista, jossa kiinteä laaka- tai paitakaulus, paikkataskut ja käänteet hihansuissa] nimittäin kiintonainen kaulasta, musta tai tummansininen, tai mitä itse tykkäät. Yksinkertainen, kevyt, lämmin, halpa ja praktillinen. Jos et viitsi, etkä aivan sattumalta löydä niin jätä se asia. Siis ainoastaan siinä tapauksessa, että silmiisi sattuu.[111]


Sibelius oli myös oma-aloitteinen Ainon vaatehankinnoissa; yhdessä kirjeessä hän kertoi ostavansa paitoja ja alushousuja Ainoa ja tytärtään Ruthia varten Adolf Paulin vaimon Talin avustuksella. ”Saa nähdä kuinka siinä käy”, hän tosin kirjeensä lopuksi totesi.[112] Myös Aino hieman kyseenalaisti ostosten onnistumista:


Mitä ”skjortor” olet aikonut ostaa meille? Se on sangen ystävällistä ja söötiä, mutta pelkään ettei Berliinistä saa sopivia. Me kun ollaan enemmän hoikkaa joukkoa. Mitkä itse sieltä ostin olivat suuret nekin.[113]

 

Sibeliuksen valkeat puvut

 

Sibeliuksella oli elämänsä aikana useita valkeita pukuja: valokuvien, konkreettisten pukujen ja niiden luettelotietojen perusteella voi erottaa ainakin kuusi erilaista. Kansallismuseon kokoelmiin näistä on päätynyt kaksi liivipukua ja yksi jäi Ainolaan. Valkeat puvut tulivat maailmalla muotiin vuosisadan taitteessa; Englannissa 1900-luvun alussa valkoisten takkien ja housujen käyttö lisääntyi etenkin kesäisissä ulkotilaisuuksissa, kun aiemmin niitä oli käytetty vain urheilun yhteydessä.[114] Valkoinen miesten puku herättää värinsä takia huomiota ja usein sen ajatellaan symboloivan vaurautta, herraskaisuutta ja taiteellisuutta. Käyttömukavuudeltaan valkeaa pukua pidetään tummaa parempana ja viileämpänä kuumissa ja aurinkoisissa ilmanaloissa.[115] Amerikkalainen kirjailija Mark Twain (1835–1910) oli jo 1800-luvun lopulla ryhtynyt käyttämään tavaramerkikseen muodostunutta valkoista pukua jopa talvella.[116] Myös Sibeliuksen ystävillä, kuten Sigurd Wettenhovi-Aspalla, oli 1930-luvulla valkeita pukuja yllään Sibeliuksen seurassa.[117]


Sibeliuksen valkeat puvut olivat muistelujen mukaan tahrattomia, mutta toisaalta likaantumiselle alttiita. Sibeliuksen sisäkön sisarentytär Raili Kuusjärvi muistaa oheisen tapauksen:

 

Olin äidin kanssa keräämässä mustikoita Ainolan metsässä, ja Sibelius otti minut syliin. Hänellä oli valkoinen pellavapuku, joka ei sitten ollutkaan enää valkoinen. Mutta mitäs otti syliin! Ei hän ollut ollenkaan sellainen yrmeä herra kuten valokuvissa. Siitä puvun likaantumisestakin hän sanoi, että ei se haittaa.[118]

 

Valkean puvun likaantuminen ei Sibeliusta varmaankaan haitannut, koska sisäkkö Aino Kari hoiti perheen vaatteiden puhdistamisen. ”Joka aamu harjaan hänen pukunsa ja kenkänsä”, kirjoitti Kari päiväkirjassaan.[119]


Valokuviin valkeapukuinen Sibelius on lähinnä kuvattu ulkona kesäaikaan. Ensimmäinen valkea kolmiosainen puku on kuvassa vuodelta 1907 ja seuraava New Yorkin ja Norfolkin kaupunkeihin suuntautuneen Amerikan matkan kuvassa vuonna 1914. Sibelius osti valkoisen valmispuvun tuolta matkaltaan New Yorkista Rogers Peet Company -liikkeestä. Puvun hankintapaikka oli edistyksellinen ja innovatiivinen miesten valmispukuja myyvä yritys, joka muun muassa jo varhain laittoi pukuihinsa näkyviin tiedot kankaiden koostumuksesta, antoi tyytymättömille asiakkaille rahat takaisin sekä mainosti tuotteitaan sarjakuvien avulla.[120] Sibeliuksen amerikkalainen isäntä Carl Stoeckel kirjoitti tästä valkean puvun ostosta seuraavasti:


Ennen harjoituksia menimme Rogers Peet Companyyn, jossa säveltäjä vaihtoi raskaan, sinisen pukunsa virheettömään valkoiseen flanellipukuun. Hänen ystävänsä Suomessa olivat väittäneet amerikkalaisen kesän olevan hyvin kylmän, joten hän oli tuonut vain raskaampia asuja vaatevarastostaan. Hän oli hyvin tarkka uuden pukunsa istuvuudesta ja kun hän lopulta löysi haluamansa puvun, se istui yhtä hyvin kuin viidennen avenuen räätälien mittatilauspuvut. Hän osti myös amerikkalaisen olkihatun. [– –] Hän oli vaikuttava näky seisoessaan kokovalkoisissaan, kapellimestarin puikko kohotettuna ensimmäistä lyöntiä varten.[121]


Vaikka puku ei näy hyvin seuraavassa kuvassa (kuva 16), sen takki voi olla Norfolk-takin tyyppinen (kuva 17) tai muu niin sanottu urheilumallinen takki ilmeisten pystylinjaisten laskosten ja vyötäröleikkausten vuoksi. Tällaisissa ”urheilullisissa” puvuntakeissa oli usein päälle ommellut taskut, väljyyttä antavat laskokset sekä irrallinen tai kiinteä selkätamppi tai vyö.[122] Norfolk-takki on saanut nimensä Englannin samannimisen maakunnan mukaan ja se tuli suosituksi Walesin prinssin ja eliittimiesten metsästys- ja urheiluharrastusten myötä, liittyen osaltaan miesten pukeutumismuodin vapautumiseen ja yksinkertaistumiseen 1800-luvun loppupuolella. [123] 


16
KUVA 16. Sibelius valkoisessa Amerikan puvussaan. Kuva: Norfolk (USA) 1914, Otava.
17
KUVA 17. Norfolk-takki ”Benjamin” – mainos vuodelta 1912.[124]

Mikäli kuvan puku on sama, jonka Sibelius Amerikasta hankki ja jonka istuvuutta Sibeliuksen isäntä Carl Stoeckel piti täydellisenä, niin joko puku on huonosti onnistunut kuvassa tai sitten amerikkalaisisännän ymmärrys puvun istuvuudesta ja sopivuudesta on vajavainen. Carl Stoeckel ainakin arvosti vierastansa hyvin paljon ja kuvaili häntä muutenkin positiivisessa hengessä:


Hänen kehonsa oli massiivinen ja sopusuhtainen, ja hän vaikutti arvokkaalta. Hän oli hyvin tarkka puvustaan, liinavaatteistaan ja jalkineistaan. Kaikki oli parasta laatua. Hänen tukkansa oli leikattu aivan lyhyeksi, ja hän vaikutti aivan toisenlaiselta kuin mitä ulkomaiselta säveltäjältä olisi odottanut. Jos olisin kulkenut hänen ohitseen kadulla, olisin arvellut hänet varakkaaksi herrasmieheksi, kenties lääkäriksi tai rakennusinsinööriksi.[125]


Sibeliuksen puvustaan maksamaa hintaa ei liene lähteissä mainittu, mutta toisaalla on tulkittu hänen tehneen kalliita hankintoja saavuttaakseen ”amerikkalaisen lookin”: puvun lisäksi hän hankki kiiltonahkakengät sekä kesäisen olkihatun ja kepin.[126]


Valokuvien kolmas valkea puku näkyy vuonna 1926 tai 1927 otetussa kuvassa sekä vuoden 1937 kuvissa (kuva 18): näissä molemmissa voi olla kyseessä sama kaksirivinen, napinläpitaskuinen sekä kaulukseltaan pystykuosinen ja leveäkäänteinen liivillinen puku, jonka takin hihan pyöriöllä on havaittavaa syötöstä, hihansuissa on kolme nappia ja housujen lahkeissa käänteet. Kuvien perusteella puku saattaisi olla villaa.


18
KUVA 18. Aino ja Jean Sibelius Ainolan kuistilla vuonna 1937. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Kansallismuseon kokoelmissa on luettelotietojen mukaan kaksi valkeaa pukua 1930-luvulta, toinen luonnonvalkoista pellavaa, toinen villagabardiinia. Kumpikaan näistä ei ole edellä esitelty ja kuvassa 18 esiintyvä puku, sillä taskut ovat erilaiset. Molemmat Kansallismuseon puvut ovat kaksirivisiä, nelinappisia ja niissä on leveät kauluskäänteet sekä päälle ommellut sivu- ja rintataskut. Villakankaisen puvun housut ovat lahkeiltaan alaspäin kapenevat ja käänteettömät ja ne ovat luettelotietojen mukaan myös erittäin rikkinäiset. Sibeliuksen valokuvista tätä villakangaspukua ei pysty erikseen erottamaan, mutta useissa vuosien 1939–1945 valokuvissa näkyy tuo pellavainen kaksirivinen liivipuku, jossa on paikka- eli päällitaskut tavanomaisten napinläpitaskujen sijaan.[127] Luettelotietojen mukaan tämä puku on Olanderin räätäliliikkeen valmistama (kuvat 19 ja 20). Tuossa ilmeisesti sodan jälkeen otetussa kuvassa (20) pellavapuku näyttää hartioista isolta, koska Sibelius oli sotavuosina laihtunut ja ehkä myös ikääntyessään yläosastaan pienentynyt.


19
KUVA 19. Sibeliuksen valkea pellavapuku 1930-luvulta Kansallismuseon näyttelyssä. Kuva: Minna Kaipainen 2016.
20
KUVA 20. Jean Sibelius Ainolan puutarhassa. Kuva: Santeri Levas 1940–1945, Suomen valokuvataiteen museo.

Ehkä kuudes ja mahdollisesti viimeinen Sibeliuksen valkea puku on esillä Ainolassa (kuvat 21–24). Tämä kermanvärinen villagabardiinipuku, jossa on kannelliset napinläpitaskut, 5-nappinen liivi ja käännelahkeiset housut, on hyvin siistikuntoinen: se on säilynyt ehjänä housujen taskunsuita ja rikkoutunutta napinläpeä lukuun ottamatta. Pukua mittaillessa huomaa kuinka isokokoiselle miehelle se on tehty: housujen vyötärönympärys on noin 120 cm ja takin noin 124 cm. Tämän Ainolan puvun erottaa toisista valkoisista se yksityiskohta, että siinä on vain yksi nappi hihansuussa, kun aiemmissa puvuissa on kolme. Aiemmin nähdyn valkean paikkataskupuvun sijasta Sibelius esiintyy vuoden 1943 kuvista lähtien napinläpitaskuisessa puvussa. Mutta ainakaan vuonna 1948 sveitsiläisen valokuvaajan Werner Bischofin ottamissa kuvissa[128] napinläpitaskuinen puku ei ole tuo Ainolan puku, koska kuvista heikosti erottuu kolme nappia hihansuussa. Kyseinen puku voi kenties olla sama kuin vuoden 1926/27 ja 1937 kuvissa.[129] Mikäli näin on, olisi Sibelius käyttänyt samaa valkeaa pukua yli 20 vuoden ajan. Kuvien perusteella 1940-luvun lopulla Sibelius oli saanut painoaan takaisin, ainakin vuoden 1947 kuvissa valkean takin alanappi on jätetty pyöreän vatsan kohdalta napittamatta.[130]


Myös kuuluisan valokuvaajan Yousuf Karshin vuoden 1949 Sibelius-kuvissa on samannäköinen villainen napinläpitaskupuku, mutta siinä huomiota herättää etenkin se, että takista puuttuu yksi nappi edestä.[131] Karshin ja Sibeliuksen kohtaamiseen elokuussa 1949 liittyvät kommentit ovat ehkä hieman ristiriidassa tähän puuttuvaan nappiin nähden: Sibelius vitsaili Karshille olevansa nuori keikari (”un jeune coquet”) ja Karsh kehui Sibeliuksen pukeutumista. Eva-Lis Wuorion kertoman mukaan kuvaussession aikana:


Karsh pyysi Sibeliusta vaihtamaan valkoisen pukunsa tummaan. Sibelius vaihtoi täydellisesti istuvaan siniseen laivastotyyliseen takkiin. ”Mitä pidätte merimiehestä”, Sibelius kysyi. Karsh oli vaikuttunut. ”Parhaiten pukeutuva taiteilija – ja ihminen – minkä olen koskaan tavannut”, valokuvaaja äimisteli.[132]


21
KUVA 21. Ainolan valkea puku. Kuva: Minna Kaipainen 2014.
22
KUVA 22. Ainolan valkean puvun hihansuu. Kuva: Minna Kaipainen 2014.

Ainolassa nähtävä Sibeliuksen puku on vaatturin tekemä, mutta ilman mitään merkintöjä. Se on mahdollisesti valmistettu sotien jälkeen, joko 1940- tai 1950-luvulla. Tyyliltään sen voisi sanoa edustavan 1930–1940-lukujen kaksirivistä italialaistyyppistä pukumuotia vaakasuuntaisine rintakäänteineen.[133] Mikäli tämä puku on tehty 1940-luvulla ja on vuoden 1947 valokuvissa, oli puvun valmistusajankohtana vielä vallalla sodanjälkeinen vaatteiden ja kankaiden säännöstely.[134] Puvun housut ovat kuitenkin käänteelliset ja takki kaksirivinen ja kokovuorillinen, jollaista ei suositeltu tehtäväksi säännöstelyn aikana kankaan suuremman kulutuksen ja vuorikangaspulan vuoksi. Siihen kuuluu myös samasta kankaasta valmistetut liivit, jotka myös olivat ylellisyyttä sodanjälkeisen kangaspulan aikana.[135] Puku on rakenteeltaan kevyen oloinen; todennäköisesti vain vähän tukikankailla tuettu, ilman olkatoppauksia. Takin etukappaleet eivät tunnu paksuilta ja jäykiltä, eikä takki raskaalta. Vaikka puku on esteettisesti tyylikäs valkeudessaan, on se rakenteeltaan tehty mukavaksi ja rennoksi. Sibelius ehkä halusi pehmeän, kevyen, vilpoisen vaatteen kesällä käytettäväksi; ainakaan nuorena Amerikan matkallaan hän ei ilmeisesti nauttinut kesän kuumuudesta.[136]


Ainolan puvussa on lukuisia taskuja, joita Sibelius saattoi tarvita tavaroilleen. Takin tavallisten päälle näkyvien taskujen, vinosuuntaisen liivintaskun ja kannellisten napinläpitaskujen lisäksi takissa on molemmin puolin sisäpuolella povitaskut. Liivissä on etukappaleen molemmin puolin kaksi päällekkäistä liivintaskua sekä liivin vuorissa iso, kannellinen ja napilla suljettava povitasku (kuvat 23 ja 24). Liivin povitasku oli ammattikirjan mukaan harvinainen 1950-luvulla.[137] Housujen revenneen taskun suun perustella Sibelius on ehkä pitänyt paljon kättään taskussa. Takin käsin ommellut napinlävet näyttävät käyttämättömiltä, joten ilmeisesti Sibelius piti takkiaan pääasiassa auki. Muiden Sibeliuksen housujen tavoin nämäkin housut pysyivät ylhäällä olkaimien avulla ja niissä on napit etuhalkiossa. Nappikaitaleen napinlävessä on kankaasta leikattu erillinen nauha, joka on solmittu renkaaksi: joko housujen vyötärö on käynyt tiukaksi, jolloin lisärenkaalla on saatu lisää tilaa housuihin, tai sitten nappi on ollut vaikea pujottaa tavalliseen läpeen kankein, vanhoin sormin. Sekä liivissä että housuissa on takana vyötäröllä kiristysmahdollisuus vyön ja soljen avulla. Pukua on saatettu myös suurentaa, sillä etenkin takin vuorissa näkyy selkeästi aikaisempien ompeleiden jälkiä.


23
KUVA 23. Ainolan puvun liivin etukappale. Kuva: Minna Kaipainen 2014.
24
KUVA 24. Ainolan puvun liivin povitasku. Kuva: Minna Kaipainen 2014.

Vaikka Sibelius todistetusti teetti vielä vanhemmiten useita pukuja, hän toisaalta ilmeisesti saattoi pitkään käyttää samoja vaatteita, kuten kaulukseltaan väljäksi käyneitä valkeita paitoja ja mieluisaa valkeaa pukua, vaikka sekin oli käynyt isoksi ylhäältä. Tämä on nähtävissä niin valokuvista kuin muutamista aikalaiskommenteistakin.[138]


25
KUVA 25. Jean Sibelius ja John Sundsten Ainolan verannalla 18.7.1956. Vaikka kuvasta ei erotu hihansuun nappien määrä tai hihan pyöriön syötös, on ajankohdan perusteella oletettavaa, että tämä on Ainolan valkea puku. Kuva: Sibelius-museo, Turku.

  

Korrektin eleganssin tavoittelua läpi elämän

 

Miesten pukeutuminen vaihteli Sibeliuksen elinaikaan, etenkin ennen toista maailmansotaa, riippuen yhteiskuntaluokasta ja asumisesta kaupungissa tai maalla.[139] Etiketin mukaisesta pukeutumisesta annettiin suomalaisille herrasmiehille ohjeita taulukoiden muodossa, esimerkiksi vuosina 1939, 1941 ja 1945.[140] Sibeliukselle oli tärkeää noudattaa etikettiä ja olla asianmukaisesti ja elegantisti pukeutunut[141], ja usein hänen pukeutumistaan kuvattiinkin hienoksi: ”Sibelius, jonka ulkonäkö kengännauhojen päitä myöten on ulosvalitusti elegantti ja lisäksi perin persoonallinen eikä siinä kumminkaan missään näy etsittyä”.[142] Kuvien perusteella Sibeliuksen pukeutuminen ja tyyli oli sekä ylemmän yhteiskuntaluokan ja persoonallisen maun sanelemaa että ajan hengen mukaista. [143] Myös esimerkiksi hänen ystävänsä taiteilija Akseli Gallen-Kallela oli valokuvien perusteella hyvin puettu herrasmies.[144]


Professori Matti Huttusen mukaan Sibelius pyrki luomaan aristokraattisen vaikutelman itsestään hienoilla vaatteillaan ja sikareillaan ehkä kompensoidakseen köyhää ja isätöntä lapsuuttaan, mutta samalla sai aikaan velkakierteen eivätkä velkaiset ajat aina vuoteen 1927 asti olleet perheelle helppoja.[145] Jonkinlainen hienostelun tarve hänellä lienee ollut: kerran nuori Sibelius kehuskeli humalassa sillä, että ”hänen suvussaan ei ollut tehty ruumiillista työtä moneen sukupolveen”.[146] Sibeliusta kutsuttiin jo nuorena elämäntapojensa takia ”kreiviksi”.[147] Kun hän vieraili joissakin ylhäisöperheissä, hän kirjoitti Ainolle: ”minulle on hyväksi silloin tällöin päästä hyvään seuraan”.[148]


Oheisesta kuvasta 26, jossa Sibelius on kuvattu ystävineen Turussa vuonna 1898, voisi helposti tehdä tulkinnan, että esteettisyys ja eleganttius olivat hänelle tavallista tärkeämpiä. Kuva on harvinainen ainakin siinä mielessä, että Sibeliuksella on päässään lippalakki, joka on päähineenä rennompi ja epämuodollisempi kuin muissa Sibeliuksen valokuvissa esiintyvät hatut. Silti Sibelius valkeassa paidassaan, pitkissä housuissaan ja solmukkeessaan on toisiin kuvassa olijoihin verrattuna muodollisemmin pukeutunut.


26
KUVA 26. Kesällä 1898 turkulaisessa valokuva-ateljeessa. Kuvassa valokuvaaja ja kirjailija I. K. Inha, Sibelius sekä kuvataiteilija Eero Järnefelt. Kuva: August Schuffert 1898, Sibelius-museo, Turku.

Vaatteiden lisäksi Sibelius oli selvästi tarkka muustakin tyylistään ja ulkonäöstään, hiuksistaan ja parranajostaan jo nuoresta lähtien: esimerkiksi hänen tyttärensä Katariina sekä lapsenlapsensa ovat kuvailleet hänen ulkoasuaan sanonnalla ”tip top”.[149]


Isä oli aina kotona moitteettomasti puettu. Hän itse sanoi, että oli nähnyt niin monta esimerkkiä maalle muuttaneista ystävistään, jotka olivat niin sanotusti ”laskeutuneet”. Hän päätti, ettei laskeudu. Äiti piti siitä, että hän oli tip top. Isä ei tahtonut olla ”laskeutunut” äidin silmissä. Eero Järnefelt, enoni, ei koskaan laskeutunut, mutta hänellä oli ns. verstasasuja, koska hän maalasi. Hänellä oli usein sellainen asu yllään.[150]


Myös Sibeliuksen kirjeistä voi päätellä, että hän seurasi muotia ja että hän halusi noudattaa eri maiden ja niiden seurapiirien pukeutumistapoja. Hänellä on kirjeissään useita mainintoja omasta eleganttiudestaan: ”Istun kunniapaikalla aterioilla ja olen elegantein. Voit kuvitella muun. Tai muut”.[151] Myös toisten ihmisten ulkonäkö, siisteys ja tyylikkyys sekä rakennusten visuaalinen ilme ja kunto kiinnittivät hänen huomiotaan niin, että hän niitä kirjeissään Ainolle kommentoi tai vanhempana muisteli.[152]


Kotitakkia lukuun ottamatta Sibelius ei ilmeisesti käyttänyt erillisiä työ- tai vapaa-ajan vaatteita, kuten 1920–1930-luvuilla yleistyneitä golfhousuja. Ainakin kalastusretkestä kerrotaan seuraavasti:


Juhani Ahon ja Sibeliuksen on täytynyt olla herkullinen näky istuessaan ongella soutuveneessä: Aho kalastajan asussaan, Sibelius tärkättyine kauluksineen ja valkoisine mansetteineen – hän ei koskaan esiintynyt urheiluasussa tai prässäämättömissä maalaishousuissa.[153]


Kalastamisessa käytettyjen hienojen vaatteiden muistelot ovat hieman ristiriitaisia, sillä ainakin vuonna 1902 Sibelius kaipasi ”onkitamineitaan”[154], ei tosin voi tietää tarkoittiko hän tamineilla vaatteita vai välineitä. Onkiminen oli kuitenkin hänelle mieluista puuhaa; hän kehui kerrankin saaneensa 78 ahventa ja pyysi Ainoa kertomaan tästä kalansaaliista toisillekin.[155] Sadetakkia hän ainakin käytti, mutta kumisaappaita ilmeisesti vasta 80-vuotiaana, koskapa totesi silloin syntymäpäivälahjaksi saamistaan saappaista, että ne olivat hänen elämänsä ensimmäiset kumisaappaat.[156]


Sibelius säilytti muodollisen pukeutumistyylinsä läpi elämän. Pukeutumisen vapautuminen tosin alkoi vähitellen jo hänen elinaikanaan toisen maailmansodan jälkeen. Toisaalta vasta Sibeliuksen poismenon jälkeen, 1960-luvun lopulla, pukeutuminen eriytyi esimerkiksi nuorisomuodin syntyessä. Arki- ja juhlapukeutuminen samanlaistuivat, vaikka jotkut vielä tuolloin pukeutuivatkin etiketin mukaan teatteriin ja muihin juhlatilaisuuksiin. Muodollinen juhlapukukulttuuri väheni vielä entisestään 1970-luvulla.


Toisen maailmansodan jälkeen yli 80-vuotias Sibelius ei enää paljon edustanut virallisissa tilaisuuksissa tai juhlinut. Asiallinen tilanteen mukainen pukeutuminen oli hänelle silti olennaista. Vuonna 1947 sisäkkö Aino Kari kertoo päiväkirjassaan ministeri Carl Enckellin vierailusta Sibeliuksen luona tuomassa terveisiä Tanskan kuninkaalta. ”Täällä oli jännittävää: isäntä puki itsensä visiittipukuun monen vuoden jälkeen, lakerikenkiin ja silkkisukkiin. Hän oli oikein muhkean näköinen. Kun sanoin, että onko se puku nyt niin tärkeä, isäntä vastasi: ’On melkein kuin kuningas itse tulisi’.”[157]


Kuten edellisistä otteistakin ilmenee, Sibeliuksen pukeutuminen näyttäytyy tämän tutkimuksen lähdeaineiston perusteella erityisen hienostuneelta ja huolella harkitulta jopa aikana, jolloin miesten pukeutuminen pukuun oli yleistä ja jokapäiväistä. Iäkkäälle Sibeliukselle ulkonäkö ja hyvät puvut olivat ilmeisen tärkeitä, sillä hän vielä yli 85-vuotiaanakin hankki kuusi uutta pukua. Pukeutumisen eleganssia ilmentävät myös Sibeliuksen useat valkoiset puvut, joihin hän pukeutui etenkin kesäaikaan. Viimeinen valkoinen puku todentaa iäkkään Sibeliuksen olleen keskivartaloltaan isokokoinen. Tutkittujen pukujen perusteella Sibelius oli perinteinen pukujensa yksityiskohdissa: hänen housuissaan oli henkselit ja niiden etuhalkiot suljettiin napeilla, ei vetoketjuilla. Vaatteiden kunto ja laatu olivat hänelle myös tärkeitä tekijöitä; hän hankki vaatteensa hyviltä räätäleiltä tai valmisvaatekaupoista niin Suomesta kuin ulkomailtakin, ja näitä vaatteita huollettiin säännöllisesti.


Sibeliuksen lyhyiden päiväkirjamerkintöjen tai kirjeiden perusteella eräissä hänestä kirjoitetuissa teoksissa on tehty melko voimakkaitakin tulkintoja hänen suhteestaan pukeutumiseensa ja korostettu hänen kiinnostustaan tyylikkäisiin vaatteisiin, joiden ostamista hän ei voinut vastustaa. Joidenkin aikalaismuistelujen perusteella voi myös tulkita, että Sibeliukseen kohdistuva ihailu tai positiivinen suhtautuminen häneen on voinut vaikuttaa esitettyihin näkemyksiin ja kommentteihin. Sibeliuksen pukeutumista on näissä tapauksissa kuvattu tyylikkääksi tai täydelliseksi ja pukua istuvaksi, vaikka se ei valokuvien perusteella aina sitä olisi täysin ollutkaan. Aivan kuin Sibeliuksen persoona ja karisma olisi saanut puvutkin näyttämään paremmilta.





Lähteet ja kirjallisuus


Amies, Hardy 2007: ABC of Men´s Fashion. London: Victoria and Albert Museum.


Anderson, Fiona 2000: ”Fashioning the Gentleman: A Study of Henry Poole and Co., Savile Row Tailors 1861–1900”. S. 405–426. Fashion Theory: The Journal of Dress, Body & Culture 4:4.


Breward, Christopher 1995: The Culture of Fashion: A new history of fashionable dress. Manchester: Manchester University Press.


Breward, Christopher 1999: The Hidden Consumer: Masculinities, Fashion and City Life 1860–1914. Manchester: Manchester University Press.


Byrde, Penelope 1979: The Male Image: Men´s Fashion in Britain 1300–1970. London: B. T. Batsford.


Chenoune, Farid 1993: A History of Men´s Fashion. Paris: Flammarion.


Cosbey, Sarah – Damhorst, Mary Lynn – Farrell-Beck, Jane 2002: ”Development of an Instrument for a Visual Analysis of Dress from Pictorial Evidence”. S. 110–124. Clothing and Textiles Research Journal 20:2.


Cosbey, Sarah – Damhorst, Mary Lynn – Farrell-Beck, Jane 2003: ”Diversity of Daytime Clothing Styles as a Reflection of Women's Social Role Ambivalence from 1873 through 1912”. S. 101–119. Clothing and Textiles Research Journal 21:3.


Dahlström, Fabian 2015 (toim.): Jean Sibelius: Päiväkirja 1909–1944. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland.


DeLong, Marilyn Revell 1998: The Way We Look: Dress and Aesthetics. Second Edition. New York: Fairchild.


Ekholm, Laura 2005: ”Heikinkadun juutalaiset vaatekauppiaat: Juutalaiset tekstiilialan yrittäjät 1900-luvun alun Helsingissä”. S. 167–194. Vieraat kulkijat – tutut talot: Näkökulmia etnisyyden ja köyhyyden historiaan Suomessa. Toim. Antti Häkkinen – Panu Pulma – Miika Tervonen. Historiallinen arkisto 120. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Elomaa, Hanna 2001: ”Mikrohistoria johtolankojen jäljillä”. S. 59–74. Kulttuurihistoria: Johdatus tutkimukseen. Toim. Kari Immonen – Maarit Leskelä-Kärki. Tietolipas 175. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Ginzburg, Carlo 1996: Johtolankoja: Kirjoituksia mikrohistoriasta ja historiallisesta metodista. Helsinki: Gaudeamus.


Goss, Glenda Dawn 2009: Sibelius: A composer's life and the awakening of Finland. Chicago: The University of Chicago Press.


Hako, Pekka & Korhonen, Kimmo 2015: Elämän mosaiikki: Jean Sibelius säveltäjänä ja ihmisenä. Helsinki: Siltala.


Hill, Daniel Delis 2011: American Menswear from the Civil War to the Twenty-First Century. Texas: Texas Tech University Press.


Hjelt, Vera 1908: Tutkimus koskeva ompelijattarien ammattioloja Suomessa: Keisarillisen Suomen senaatin toimenannosta ja teollisuushallituksen ylivalvonnalla. Työtilasto VI. Helsinki: Teollisuushallitus.


Huttunen, Matti 1999: Jean Sibelius: Pienoiselämäkerta – An illustrated Life. Helsinki: WSOY.


Jalas, Jussi 1981: Elämäni teemat. Helsinki: Tammi.


Kaipainen, Minna 2008: ”Ken tilauspukua käyttää, hän herrasmieheltä näyttää": Eteläkarjalainen maalaisvaatturi ja vaatturitoiminta Suomessa 1920–1960-luvuilla. Joensuu: Joensuun yliopisto. Saatavissa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-219-113-7/urn_isbn_978-952-219-113-7.pdf


Kaukonen, Toini-Inkeri 1985: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Helsinki: WSOY.


Kauppatavarat 1954. Kauppatavarat: Pukimet ja kudonnaiset. Helsinki: Tammi.


Kingsland, Mrs. Burton 1901: Etiquette for All Occasions. New York: Doubleday, Page and Co. Saatavissa: https://archive.org/details/etiquetteforallo00kingiala


Kirves, Jenni 2015: Aino Sibelius: Ihmeellinen olento. Helsinki: Johnny Kniga.


Kopisto, Sirkka 1991: Muodin vuosikymmenet 1810–1910. Suomen kansallismuseo. Helsinki: Museovirasto.


Kopisto, Sirkka 1997: Moderni chic nainen: Muodin vuosikymmenet 1920–1960. Helsinki: Museovirasto.


Kortelainen, Jukka 1986: Opti-Kiito Oy 50 v 1936–1986. Kerava: Opti-Kiito.


Kuurne, Jouni 2015: ”Ainolan pukukokoelma Suomen kansallismuseossa”. S. 237–241. Jokainen nuotti pitää elää: Jean Sibeliuksen vuosikymmenet musiikissa. Toim. Timo Virtanen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Laver, James 2002 (1969): Costume & Fashion: A Concise History. Fourth Edition. Concluding chapter by Amy de la Haye and Andrew Tucker. London: Thames and Hudson.


Lehtinen, Ildikó – Sihvo, Pirkko 2005: Rahwaan puku – Folk Costume: Näkökulmia Suomen kansallismuseon kansanpukukokoelmiin. 3.uudistettu ja laajennettu painos. Helsinki: Museovirasto.


Lönnqvist, Bo 1979: Kansanpuku ja kansallispuku. Helsinki: Otava.


Mc Barton 1929: Jokamiehen Pukeutumistaito. Helsinki: Gutenberg. Saatavissa: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/83087/fd2012-pp00000392-pdf001.pdf?sequence=1


Metusala, P. F. 1933: Miesten puvusto: Leikkaajan oppikirja. Täydellinen akadeeminen kurssi. Kartio-sektionaalinen järjestelmä. Itseopiskelua, kouluja ja kursseja varten. Helsinki: Suomen vaatturityönantajain liitto.


Musgrave, Eric 2009: Sharp suits. London: Pavilion.


Ojanperä, Riitta 2014: ”Nuoresta nerosta Sibelius-monumentiksi”. S. 13–61. Sibelius ja taiteen maailma. Toim. Hanna-Leena Paloposki. Helsinki: Ateneumin taidemuseo.


Olander, Olof 1890a: Fackmannen: illustrerad tidskrift för skräddare – Ammattimies: kuvitettu räätäleiden aikakauslehti. Maaliskuu 1890, vihko 1. Saatavissa: http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/969722 


Olander, Olof 1890b: Fackmannen: illustrerad tidskrift för skräddare – Ammattimies: kuvitettu räätäleiden aikakauslehti. Syyskuu 1890, vihko 2. Saatavissa: http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/969724


Olanders s.a.: Aktiebolaget O. Olanders skrädderietablissement. Vaatturiliikkeen pienpainate. Saatavissa: http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/341567


Ollila, Anne 1995: ”Mitä mikrohistoria on?” S. 7–14. Rakkautta, ihanteita ja todellisuutta: Retkiä suomalaiseen mikrohistoriaan. Toim. Katriina Mäkinen – Leena Rossi. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A:42. Turku: Turun yliopisto.


Paloposki, Hanna-Leena 2014 (toim.): Sibelius ja taiteen maailma. Helsinki: Ateneumin taidemuseo.


Peltonen, Matti 1999: Mikrohistoriasta. Helsinki: Gaudeamus.


Rauhamaa, Armas A. 1955 (toim.): Vaatturinalan ammattioppi. Helsinki: Tammi.


Reilly, Andrew 2008: ”Fashion Cycles in Men’s Jackets, Dress Shirts, and Slacks”. s. 525–537. The Men's Fashion Reader. Toim. Andrew Reilly – Sarah Cosbey. New York: Fairchild.


Ruppert, Jacques ym. 2007: Le costume français. Paris: Flammarion.


Shannon, Brent 2006: The Cut of His Coat: Men, Dress, and Consumer Culture in Britain, 18601914. Athens: Ohio University Press. Saatavissa: http://www.ohioswallow.com/extras/The_Cut_of_His_Coat.pdf


Similä, Martti 1945: Sibeliana. Helsinki: Otava.


Sipilä, Outi 2012: Esiliina aikansa kehyksissä: moniaikaista tekstiilikulttuuria ja representaatiota kodista, perheestä, puhtaudesta ja käsityöstä 1900-luvun alkupuolen Suomessa. Publications of the University of Eastern Finland no 37. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto. Saatavissa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0985-5/urn_isbn_978-952-61-0985-5.pdf


Sirén, Vesa, 2000: Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin. Helsinki: Otava.


Sirén, Vesa, 2012: Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin. Uudistettu laitos. Helsinki: Otava.


Stamper, Anita & Condra, Jill 2011: Clothing Through American History: The Civil War Through the Gilded Age, 1861–1899. Santa Barbara, California: Greenwood.


Stude s.a.: A.B. Th. Stude O.Y. Vaatturiliikkeen pienpainate. Saatavissa: http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/binding/342361


Talas, SuviSirkku 2001 (toim.): Sydämen aamu: Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Talas, SuviSirkku 2003 (toim.): Tulen synty: Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa 1892–1904. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Talas, SuviSirkku 2007 (toim.): Syysilta: Aino ja Jean Sibeliuksen kirjeenvaihtoa 1905–1931. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Tarrant, Naomi 1994: The Development of Costume. London: Routledge.


Taylor, Lou 2002: The Study of Dress History. Manchester: Manchester University Press.


Tawaststjerna, Erik 1965/1989: Jean Sibelius 1. Toinen uudistettu painos. Helsinki: Otava.


Tawaststjerna, Erik 1972: Jean Sibelius 3. Helsinki: Otava.


Tortora, Phyllis. G. – Eubank, Keith 2010: Survey of Historic Costume. New York: Fairchild.


Ugolini, Laura 2000: ”Clothes and the Modern Man in 1930s Oxford”. S. 427–446. Fashion Theory: The Journal of Dress, Body & Culture 4:4.


Virtanen, Timo 2015 (toim.): Jokainen nuotti pitää elää: Jean Sibeliuksen vuosikymmenet musiikissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.


Wilson, Elizabeth – Taylor, Lou 1989: Through the Looking Glass: A History of Dress from 1860 to the Present Day. London: BBC Books.


Zakim, Michael 2003: Ready-Made Democracy: A History of Men’s Dress in the American Republic, 1760–1860. Chicago: University of Chicago Press.

 

 

 



[1] ”Sibeliuksen vaatekaapilla”. YLE Radio 1. 28.5.2015. ”Hienostelua-ohjelmassa kurkistetaan Sibeliuksen vaatekaappiin ja mietitään, miksi Sibeliuksen vaatteissa oli niin paljon taskuja. Haastateltavana yliopistonlehtori Minna Kaipainen, toimittajana Janne Koskinen. Sibeliuksen pukuja esittelevät myös Kansallismuseon yli-intendentit Jouni Kuurne ja Kaija Steiner-Kiljunen.” http://areena.yle.fi/1-2743178 Myös Herrasmiehen päiväkirja -blogi: Sibelius työllisti räätäleitä vielä yhdeksänkymppisenä http://hienostelua.blogspot.fi/2015/05/sibelius-tyollisti-raataleita-viela.html.

Sehän on Sibelius” -ohjelmasarjan 1. jakso: Ulkonäkö ja luonne. YLE TV 1. 6.10.2015. ”Kokovartalokuva Jean Sibeliuksesta, joka tulee sitä pitemmäksi, lihavammaksi ja kaljummaksi, mitä laajemmalle hänen maineensa leviää. Asiantuntijoina Kaija Saariaho, Minna Kaipainen ja Tero Asp.” http://areena.yle.fi/1-2771827.


[2] Esim. Sirén 2000: 443; Hako & Korhonen 2015: 103; Kuurne 2015: 240.


[3] Mikrohistoriallisessa tutkimuksessa usein keskitytään yksittäisen ilmiön, tapahtuman, ihmisen tai pienen yhteisön tutkimiseen melko suppeiden aineistojen perusteellisen ja intensiivisen analyysin avulla. Tässä tutkimuksessa sovellettavassa mikrohistorian suuntauksessa, ns. johtolankametodissa, pienten, näennäisesti vähäpätöistenkin jälkien avulla pyritään päättelemään jotain niiden taustalla olevasta laajemmasta todellisuudesta. Ollila 1995: 8–9; Ginzburg 1996: 167–­194; Peltonen 1999: 21; Elomaa 2001: 61–62.


[4] Pukuhistorian eri tutkimustavoista ks. esim. Taylor 2002.


[5] Ainolassa olen tutustunut valkeaan liivilliseen villapukuun sekä Borsalino-hattuun. Vieraillessani Kansallismuseon konservointikeskuksessa ja sen Sibelius – Jokainen nuotti pitää elää -näyttelyssä näin yhteensä 36 Jean Sibeliuksen vaatetta ja asustetta, joista 15 hattuja ja lakkeja. Kaikki vaatekappaleet ja asusteet on tähän laskettu erikseen, esim. puvun takki, housut ja liivi sekä solmio ovat yhdessä neljä vaatetta. Lisäksi käytössäni on ollut ko. kokoelmaan kuuluvien vaatteiden luettelointitietoja. Kaikkiaan Kansallismuseoon vuonna 1984 lahjoitettuun Sibelius-kokoelmaan kuuluu 469 miesten ja naisten pukua, pukujen osia sekä asusteita liiveistä ja irtokauluksista hattuihin, kenkiin ja kumisaappaisiin ajoittuen 1900-luvun alkupuolelta 1950-luvulle. Kuurne 2015: 237.


[6] Filmit:

Aho & Soldan: Jean Sibelius kodissaan (1927 ja 1945). http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/09/06/jean-sibelius-kodissaan

Aho & Soldan: Jean Sibelius kodissaan (1927, 1945 ja 1958). http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/08/13/sibeliaaninen-lyhytfilmi-ainolan-mestarista-tahysi-merta-edemmas-1961

Sibeliuksen 85-vuotisjuhlat. Ohjelmasta: Jälleen uutta 68. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/sibeliuksen-85-vuotisjuhlat

Tutkimuksessa olivat mukana myös Sibeliuksen hautajaisfilmit, joista tarkastelin hautajaisvieraiden pukeutumista. Tämä osuuden jätin kuitenkin tämän artikkelin ulkopuolelle. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/09/19/sibeliuksen-hautajaiset:

Filmiseppo 1957: Sibeliuksen hautajaiset. Ohjelmasta: Suomen kansan suru. Julkaistu 30.9.1957. Filmiseppo oy. 

Filmiteollisuus 1957: Sibeliuksen hautajaiset. Ohjelmasta: Sibeliuksen hautajaiset. Julkaistu 3.10.1957. Filmiteollisuus.


[7] Sibelius ja taiteen maailma -näyttelyssä, joka oli Ateneumin taidemuseossa Helsingissä 17.10.2014–22.3.2015.


[8] Käytetyt lehdet: Fackmannen, Vaatturi, Kuusisen Uutiset, Miehen muoti, Aika ja Mies sekä Vaatetustyöläinen.


[9] Talas 2001; 2003; 2007; Myös Sibeliuksen päiväkirjoissa (Dahlström 2015) on joitain viittauksia vaatteisiin. Sibeliuksen kirjeenvaihdon perusteella on tehty lukuisia päätelmiä Sibeliuksen pukeutumisesta, mutta lyhyiden kirjeiden teksteissä voi piillä myös väärinymmärryksen ja ylitulkinnan vaara. Esimerkiksi Sibeliuksen maininta mieltymyksestään käyttää pellavavaatteita (Talas 2001: 196) on tulkittu kiinnostukseksi tyylikkäisiin vaatteisiin, joiden ostamista hän ei voinut vastustaa (Kirves 2015: 56), vaikka kyse voi olla myös muista kauniisti kiiltävän, helposti rypistyvän, mutta hyvin kosteutta imevän ja hinnaltaan tuolloin ilmeisesti arvokkaan ja muodikkaaksi koetun pellavavaatteen ominaisuuksista kuin pelkästään sen tyylikkyydestä. Alkuperäinen katkelma on seuraava: ”minulla on muuan uusi intohimo entisten lisäksi. Se nimittäin, että haluan pitää pellavavaatteita. Tulee kamalan kalliiksi elää niin kuin minusta on hyvä. Kyllä tämäkin mieltymys tästä asettuu, aivan niin kuin on käynyt sikarien ja metsästyksenkin suhteen. On kohtalon ivaa, että minulla on kaikki rikkaan miehen intohimot ja olen kumminkin niin köyhä kuin olen.” Talas 2001: 196


[10] Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin -teoksessa (Sirén 2000; 2012) kuvataan myös Sibeliuksen pukeutumista. Ko. teos koostuu lähinnä sitaattiaineistosta henkilöiltä, jotka ovat tunteneet tai tavanneet Sibeliuksen.


[11] Cosbey, Damhorst & Farrell-Beck 2002; 2003.


[12] Delong 1998: 139–164.


[13] Lönnqvist 1979: 37–62; Kopisto 1991: 96; 1997, 16–17; Lehtinen – Sihvo 2005: 150–152.


[14] ”Ja aina poltti sikaria” kommentoi mm. naapuri Katri Wasenius. Sirén 2000: 356. 


[15] Amerikkalaismiesten muotihistorian laatineen Hillin (2011: 65) mukaan hattu oli 1800-luvun loppupuolella miesten tärkein muotiasuste. Kukaan mies ei kulkenut ulkona paljain päin. Päätä lämmittävä päähine oli myös selkeä ammatin, sosio-ekonomisen tason sekä iän osoittaja.


[16] Jalas 1981: 54–55.


[17] Jo 29-vuotiaana hän Ainolle kirjoittamissaan kirjeissä murehti lihavuuttaan ja rumuuttaan (Talas 2003: 50, 64, 78, 86) sekä 33-vuotiaana kertoi hoitavansa hiuksiaan kaljuuntumisen ehkäisemiseksi, vaikka tuolloin kuvien perusteella hiuksia runsaasti vielä olikin. Talas 2003: 159.


[18] Ks. esim. Tawaststjerna 1965/1989; 1972, myös Kirves 2015: 35, 43; Hako & Korhonen 2015: 102–103, 115.


[19] Talas 2001: 226.


[20] Kirveen (2015: 41) tulkinnan mukaan hän inhosi olla kuvissa, vaikka rakastikin hienoissa vaatteissa keikaroimista. Hako ja Korhonen (2015: 154–155) taas toteavat, että Sibelius ei erityisemmin pitänyt siitä, että häntä kuvattiin. Ko. teoksen mukaan hän oli nuorena tyylitietoinen dandy, mutta ei kuitenkaan turhamainen keikari. Sibeliuksen sikari ja sen asento valokuvissa saattoivat olla tarkoin harkittuja.


[21] Isa Gripenberg työskenteli ulkoministeriön lehdistötoimistossa ja ko. ministeriö järjesti valokuvaajien vierailun Ainolaan. Sirén 2000: 521–522.


[22] Kirje Wienistä 3.12.1890. Talas 2001: 72.


[23] Kirje Wienistä 13.12.1890. Talas 2001: 91.


[24] Kirjeissä mainintoja valokuvista ja veistoksista esim. vuosina 1909 ja 1931. Talas 2007: 128, 132, 151, 404–405.


[25] Breward 1999: 33–49; Ugolini 2000: 427–431.


[26] Suomen ensimmäinen, Olof Olanderin toimittama räätäleiden aikakauslehti, kaksikielinen ”Fackmannen – Ammattimies” ilmestyi 1890 kahden numeron verran. Näissä lehdissä oli joitain muotikuvia ja -ohjeita räätäleille ja heidän asiakkailleen. Olander 1890a, b.


[27] Esim. Vaatturi 1902/4: 3; 1921/12: 138. 1800-luvun puolella ilmestyneistä Vaatturi-lehdissä ei muotikuvia ollut, ainoastaan joitain muotihistoriaan liittyviä piirroksia.


[28] Siren 2000: 83.


[29] Vaatturi 1900/4: 4.


[30] Kirje Loviisasta 15.10.1891. Talas 2001: 272.


[31] Olander 1890b: 35–36; Byrde 1979: 87; Hill 2011: 48–49.


[32] Olander 1890b: 35.


[33] Olander 1890a: 18.


[34] Olander 1890a: 18–19. Vuoden 1890 Fackmannen-lehtiä lukuun ottamatta kirjallisia ja kuvallisia muotiohjeita Suomessa on tuolta aikakaudelta säilynyt ilmeisen vähän. Muotiohjeisiin vertaamalla on siten mahdoton todeta, onko Sibelius nuoruusvuosinaan pyrkinyt tarkasti seuraamaan viimeisintä muotia.


[35] Vaatturi 1900/4: 4.


[36] Ks. esim. Kingsland 1901: 339–346.


[37] Sibelius-museossa sekä esim. Huttusen (1999: 92) teoksessa kuvausajankohdaksi sanotaan 1905 ja Museoviraston Finna-tietokannassa 1910-luku. Myös monissa muissa eri lähteissä Sibeliuksen kuvissa esiintyy samojen kuvien yhteydessä eri vuosilukuja, mikä vaikeuttaa tulkintaa. Ajoitus Sibeliuksen prässien käytöstä on muutenkin epätarkka, koska kaikista aiemmin otetuista kuvista ei pysty selvittämään prässien olemassaoloa joko kuvien rajauksen, Sibeliuksen istuma-asennon tai huonon kuvanlaadun takia.


[38] Eri lähteet antavat hieman erilaista tietoa miesten housujen prässien käytöstä, sijainnista ja käyttöönoton ajankohdasta. Voi kuitenkin todeta, että prässejä alettiin käyttää 1880-luvulta lähtien ja niitä tehtiin joko lahkeen sivuun tai keskelle. Musgraven (2009: 60) mukaan Englannin Edward VII (1841–1910) toi muotiin housujen sivuprässit; hänet onkin kuvattu vuonna 1885 sivuprässätyissä ruutuhousuissa (Chenoune 1993: 120). Ulkomaisissa muotipiirroksissa keskiprässit alkoivat näkymään vuosisadan taitteessa (esim. ranskalainen piirros vuodelta 1898 (Ruppert ym. 2007: 303) ja amerikkalainen piirros vuodelta 1899 (Tortora – Eubank 2010: 402)). Hill (2011: 58) toteaa, että aluksi keskiprässit silitettiin vain polvesta alaspäin polvipusseja estämään ja vasta myöhemmin prässit silitettiin reidestä lähtien. Stamperin ja Condran (2011: 331, 333) mukaan 1890-luvulla keksityn housuprässin myötä prässätyt housut symboloivat siisteyttä ja juuri puhdistettua. Hillin (2011: 58) mukaan amerikkalaiset räätälit suosivat tilaustöissään vain kevyttä prässäystä, jotta tilaushousut erottuisivat valmishousuista ja niiden terävistä, höyryprässillä tehdyistä prässeistä.


[39] Esim. Chenoune 1993: 118–120; myös Kaukonen 1985: 228. Suomessa julkaistuissa muotipiirroksissa ei ainakaan vuoden 1890 Fackmannen – Ammattimies -lehdissä (Olander 1890a, b) keskiprässejä näytä vielä olevan. Sitä vastoin ilmeisesti 1900-luvun alussa ilmestyneissä Th. Studen ja Olanderin räätäliliikkeiden painetuissa, ulkomaista alkuperää olevissa mainos- ja muotikuvissa keskiprässit jo esiintyvät. Olanders s.a.; Stude s.a.


[40] Kuurneen (2015: 240, 285) mukaan Rva Paloheimon toivomuksen on visiittikortin suojakuoreen kirjoittanut kuva-arkistossa työskennellyt Marta Hirn. Tiettävästi tätä ohjetta on pitkään noudatettu kuva-arkistossa, mutta kuva on julkaistu kokonaisuudessaan mm. teoksessa Sibelius ja taiteen maailma. Paloposki 2014: 8.


[41] Byrde 1979: 88–89.


[42] Englannin parlamentissa käännetyt lahkeet herättivät paheksuntaa vuonna 1893, eikä vuoden 1900 etikettioppaassa lahkeita suositeltu käärimään kuin mutaisissa ulko-olosuhteissa (Laver 2002: 206; Chenoune 1993: 117). Byrden (1979: 88) mukaan housujen lahkeita käännettiinkin Englannissa aluksi käytännön syistä, likaantumisen estämiseksi ja urheillessa tieltä poistamiseksi. Englannin Edward VII:n sanotaan tuoneen muotiin muiden muotipiirteiden ohella myös housujen lahkeiden käänteet: hänet on kuvattu esim. vuonna 1909 sivuprässätyissä housuissa, joiden lahkeet on joko kääritty tai käännetty ylös. Käänteet hyväksyttiin Ranskassakin vähitellen vuosisadan taitteessa, mutta debatit käänteiden leveydestä ja lahkeen pituudesta jatkuivat (Chenoune 1993: 116–118). Amerikkalaislähteen mukaan käänteet tulivat ensin urheiluvaatetukseen ja 1900-luvun alussa myös pukuhousuihin (Hill 2011: 85). Suomessa lahkeensuun käänteitä näkyy vuosisadan alkupuolelta lähtien muotikuvissa (Olanders s.a.; Stude s.a.) sekä esim. muotihistoriakatsauksessa (pieni piirroskuva artikkelissa Muoti 19:llä vuosisadalla, vuodet 1895–99, Vaatturi 1901/10: 5). Vaattureiden kaavan piirustusohjeisiin housujen alisuunkäänteitä ei erikseen piirretty näkyviin. Toisen maailmansodan aikaan käänteet jäivät käytöstä kangaspulan takia ja 1950-luvun lopulla muoti vaihtui suosimaan käänteettömiä housuja. Kaipainen 2008: 193–194.


[43] Hill 2011: 57, 71.


[44] Metusala 1933: 75.


[45] Kansallismuseon vaateluettelot; Sibeliuksen harmaa puku 2.11.56 sekä Ainolan valkea puku. Myös muistelutiedoissa todetaan, että vanhoilla miehillä housujen olkaimet pitivät housut ylhäällä, kun taas nuoremmat kiristivät vyöllä housut sopiviksi. Kaipainen 2008: 72.


[46] Ks. Capri-kuva esim. http://www.sibelius.fi/suomi/elamankaari/sib_viimeiset.htm.


[47] Väljät takit olivat 1940-luvulla muodissa: ”väljempi ja vapaampi suuntaus valloittanut Euroopan metropolit ja puhumattakaan Amerikasta” (Kuusisen Uutiset 1939/78: 12; 1945/119: 13). Kaavoja kaksiriviseen nelinappiseen takkiin, ”nykyaikaiseen väljään malliin” esim. Vaatturi-lehdissä 1946/10: 181; 1946/11: 204. Myös Kuusisen Uutisissa (KU) useita kaksinappirivisiä takin kaavoja leveillä kauluskäänteillä: esim. KU 1940/81–82: 7; KU 1947/128: 8–9; KU kansi 1947/128.


[48] Reillyn (2008) amerikkalaisten aikakauslehtien kuviin perustuvan tutkimuksen mukaan 1930–40-luvuilla yksi- ja kaksinappirivisiä puvuntakkeja oli muotikuvissa yhtä paljon, mutta 1950–70-lukujen pukumuoti suosi yksinappirivisiä pukuja (1950-luvulla 90% yksirivisiä). Maalaisvaatturin tilaus- ja mittakirjankin merkinnöistä vuodesta 1953 lukien yksirivisiä oli lähes 2/3 verrattuna kaksirivinen-merkintöihin. Kaipainen 2008.


[49] Sibeliuksen passeissa hänen pituutensa vaihteli yleensä välillä 176–177 cm. Vuonna 1924 hän oli ilmoittanut pituudekseen 182 cm. Lisää aiheesta: http://www.sibelius.fi/suomi/erikoisaiheet/dokumentit/dokum_almanakat_passit.htm.


[50] Miehen Muoti, kevät 1933: 24.


[51] Reillyn (2008) tutkimuksen mukaan 1930–40-luvuilla kauluskäänteet olivat leveimmillään, 1950–60-luvuilla kapenivat ja 1970-luvulla taas levenivät. Pystykuosilla tarkoitetaan sellaista herrainkauluksen muotoa, jossa rintakäänteen reuna kohoaa ylöspäin kauluksen yläpuolelle. Ko. kaulus on juhlallinen ja luo vaikutelmaa leveämmistä hartioista (Kaipainen 2008: 322).


[52] Arvokas kaksirivipuku -näkemys haastatteluista sekä liivipukulaskelmat maalaisvaatturin mittakirjoista (Kaipainen 2008).


[53] Kuva veistoksesta ks. esim. Ojanperä 2014: 37 tai http://kokoelmat.fng.fi/app?si=B+I+227.


[54] Kangasliike Kuusinen Oy:n mainos. Vaatturi 1931/8: 155.


[55] Sirén 2000: 529.


[56] Georg von Wendtin vuonna 1938 ottamia värivalokuvia Sibeliuksesta esim. teoksessa Hako – Korhonen 2015: 180, myös http://www.ainola.fi/gfx/photo_js_harmaa.jpg. Tarkkoja tulkintoja Sibeliuksen käyttämistä pukuväreistä tai kuoseista ei voi tehdä mustavalkoisten ja huonolaatuisten valokuvien takia.


[57] Kansallismuseon vaateluettelot; Kuurne 2015: 239. Kansallismuseon vaateluettelojen mukaan Sibeliuksen Stockmannin vaatturiosastolta hankkimat puvut olivat väreiltään harmaankirjava (8.12.1951), siniharmaa (24.5.1952), tummansininen ja harmaa (molemmat 6.5.1954) sekä harmaankirjava (2.11.56). Näiden lisäksi vaateluettelossa on päiväämätön harmaa kalanruotokuvioinen puku 1950-luvun puolivälistä. Kaikkiaan luettelossa on valkeita pukuja 2, tummansinisiä 2, siniharmaita 1, harmaita 5 sekä mustia 1. Näiden Kansallismuseon pukujen lisäksi yksi valkea villakankainen puku on Ainolassa.


[58] Kuusisen Uutiset 1934/36, 18.


[59] Kun nykyisen vetoketjun prototyyppi keksittiin Amerikassa vuonna 1913, vetoketjut alkoivat hiljalleen yleistyä myös vaatteisiin. Englannissa miesten housujen etuhalkion napit alkoivat korvautua vetoketjuilla 1930-luvun lopulta lähtien (ks. esim. Byrde 1979: 92; Chenoune 1993: 168). Vuonna 1934 vetoketjuja mainostettiin ensi kerran Kuusisen Uutisissa (1934/36: 18) ja niitä alettiin valmistaa Suomessa Veto- nimisessä -vetoketjutehtaassa (Kortelainen 1986: 11). Vuonna 1953 räätälimestari Vilho Inkeroinen totesi tekemiensä housujen olevan suurelta osalta vetoketjuisia. Kuusisen Uutiset 1953/148: 11.


[60] Vaatturi 1961/11–12: 202–203.


[61] Muita saman ajan Sibelius-kuvia ks. https://www.flickr.com/photos/valokuvataiteenmuseo/albums/72157638075319113.


[62] Myrrha Bantock, säveltäjä Granville Bantockin tytär, on kuvannut Sibeliusta vuonna 1972 isästään kirjoittamassaan henkilökuvassa seuraavasti: ”Hänen pukunsa oli liian suuri niin kuin isänikin puku, mutta muuten hänen pukeutumisensa oli äärimmäisen huoliteltua – hän ei koskaan esimerkiksi esiintynyt takki napittamattomana tai ilman mitä muodollisimpia kauluksia ja solmioita.” Sirén 2000: 407.


[63] Myös brittiläinen säveltäjä Arnold Bax muistelee, ettei kukaan tuntemansa ihminen ollut muuttunut niin paljon vuosien 1909 ja 1936 välillä. Hän oli hämmentynyt muutoksesta, myös vaikutelma vuonna 1936 oli kuin eri ihmisestä: ”massiivinen, kaljupäinen titaani on kuin Kalevalan alkuvoiman ruumiillistuma”. Sirén 2000: 508.


[64] Sirén 2000: 562. Sibeliuksen tyttärentytär Merike Ilves (1925–2006) kertonut tämän Sirénille vuonna 1997.


[65] Aino Karin päiväkirjamerkintä 2.7.1943. Sirén 2000: 541.


[66] Vaikka Suomessa alettiin käyttää vaatturi-termiä räätälin sijaan 1900-luvun alkupuolella, käytetään tässä artikkelissa Sibeliuksen tavoin pääosin räätäli-nimitystä. Nimikkeistä ks. Kaipainen 2008: 4.


[67] Lähteinä Sibeliuksen vaatteet, kirjeet ja Kansallisarkistoon talletetut laskut, joista toimittaja Minna Lindgren on kerännyt Sibeliuksen käyttämien räätälien nimiä. Minna Lindgrenin sähköpostitiedonanto 22.5.2014.


[68] Fackmannen-lehteä vuonna 1890 julkaissut ja vaattureille oppimateriaaleja kirjoittanut ruotsalainen räätälimestari Olof Olander (s. 1841) työskenteli nimeään kantavassa räätälinliikkeessä 1885–1899. Th. Stude Oy myi myös kankaita, jotka vuosisadan alun mainospainatteensa mukaan tulivat hienoimmilta englantilaisilta ja skotlantilaisilta valmistajilta. Vaatturimestari C. Branch, joka toimittuaan leikkaajana Th. Stude Oy:ssä perusti oman Engelska Skrädderiet -nimisen liikkeensä vuonna 1899, oli aiemmin työskennellyt mm. kahdeksan vuotta USA:ssa, Clevelandissa ja Bostonissa. Hän osallistui vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn useilla vaatteilla ja sai ”Promsi-metallin ja diblomin”. Branch oli myös mukana perustamassa vaatturiammattikoulua Suomeen vuonna 1910; tämä hanke ei kuitenkaan toteutunut vielä tuolloin. Olanders s.a.; Stude s.a.; Vaatturi 1930/12: 256.


[69] Kirje Lontoosta 25.2.1909. Talas 2007: 111.


[70] Vaatturi 1899/3: 6.


[71] Mustakirja: räätälien ylläpitämät luettelot asiakkaista, joilla on maksamattomia töitä. http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo089as.htm.


[72] Ks. esim. Chenoune 1993: 46–48.


[73] Liivillisen puvun povitaskussa valmistajan (Stockmann Helsinki Helsingfors) merkintä 6081 Prof. Jean Sibelius. 2.11.56.


[74] Mittapuku on asiakkaan mittojen mukainen, mutta teollisesti valmistettu puku. Vaatturi ottaa asiakkaalta mitat ja välittää tilauksen tehtaaseen, jossa vaate leikataan asiakkaan mittojen mukaiseksi ja kootaan teollisesti kuten valmisvaatteet. Kaipainen 2008: 162–169, 319.


[75] Esim. Talas 2003: 189, 194.


[76] Talas 2003: 189; Talas 2007: 4–397.


[77] Dahlström 2015: 194–198, 203.


[78] Sirén 2000: 322–323.


[79] Hjelt 1908: 18; Wilson & Taylor 1989: 33–37; Tarrant 1994: 135–140; Zakim 2003: 41–44; Musgrave 2009: 97.


[80] Vaatturi 1900/6: 6; 1901/1: 1; 1909/2: 11; Hjelt 1908: 18; Vaatetustyöläinen 1916/8: 125; 1922/3: 18; Ekholm 2005: 167–174.


[81] Kirje Berliinistä 6.1.1905. Talas 2007: 4.


[82] Sibelius tarkoittanee Lontoota ostopaikkana. Hän kirjoitti Ainolle, kun oli juuri saapunut Englannista Brysseliin 4.12.1905. Talas 2007: 53.


[83] Kirje Berliinistä 11.1.1914. Talas 2007: 231.


[84] Kirje Berliinistä 1.11.1911. Talas 2007: 193.


[85] Sibelius itse käytti kirjeissään räätälin nimestä muotoa Mr. Stroem.


[86] Dahlström 2015: 123; Talas 2007: 196, 206.


[87] ”Saan kohta uudet vaatteet (visit kostym)” [vierailupuku] (Kirje Pariisista 6.11.1911, Talas 2007: 199). ”Minulla on takkikostymi vielä räätälissä.” Kirje Pariisista 10.11.1911. Talas 2007: 200.


[88] Kirje Pariisista 15.11.1911. Talas 2007: 206.


[89] Kirje Pariisista 14.11.1911. Talas 2007: 204.


[90] Päiväkirjamerkintä 13.11.1911 Pariisissa. Dahlström 2015: 126.


[91] http://www.ebay.fr/itm/STROM-Tailleur-sur-mesure-publicite-1912-format-28-x-36-/351274844359.


[92] Kirje Berliinistä 7.5.1909. Talas 2007: 151.


[93] Sibelius oli muistellut sihteerilleen Santeri Levakselle, kuinka hän oli nuorena matkustanut Saksasta kotia kohti frakki päällään, koska oli myynyt tai pantannut kaikki muut vaatteensa tuhlattuaan rahansa juhlimiseen. Sirén 2000: 95.


[94] Ainon kirjeet 17.2. ja 26.3.1909. Talas 2007: 103, 128.


[95] Wilson & Taylor 1989: 38–41; Ekholm 2005: 167–174.


[96] Kirjeet Berliinistä 3.2.1914, 29.4.1926, 17.2.1928, 24.2.1928, 10.3.1928, 15.3.1928, 9.5.1931. Talas 2007: 249–388.


[97] Kirje Berliinistä 22.5.1928. Talas 2007: 397.


[98] Kuva Sibeliuksen kauluksista ks. Virtanen 2015: 251. Irtokaulusmuodeista ks. esim. Chenoune 1993: 90; Hill 2011: 51.


[99] Aika ja mies 1936/5: 12.


[100] Kirje Roomasta 8.4.1926. Talas 2007: 348.


[101] Kirje Birminghamista 22.2.1921 (Talas 2007: 300). ”High life” oli englantilaistermi, jota Chenounen (1993: 102) mukaan ryhdyttiin 1880-luvun Ranskassakin laajasti käyttämään luksuselämäntyyliin liittyen.


[102] Kirjeiden perusteella vaatepaketti kulki postissa hitaasti perille Roomaan vuonna 1901. Sibeliuksen unohtuneet paidat lähetettiin Berliiniin 1914, näistä paidoista riitti puhetta kuuteen puolisoiden väliseen kirjeeseen. Talas 2003: 224–228; 2007: 228–236.


[103] Esim. Talas 2003: 173, 284.


[104] Talas 2003: 332, 334.


[105] Talas 2001: 108.


[106] Talas 2001: 148.


[107] Talas 2001: 175, 220.


[108] Talas 2001: 182.


[109] Alkuperäisessä ruotsinkielisessä kirjeessä sanotaan schlafrock, käännetty kotitakiksi. Kirje Berliinistä 14.2.1928. Talas 2007: 367.


[110] Similä 1945: 33–34.


[111] Ainon kirje 24.9.1912. Talas 2007: 221.


[112] Kirje Berliinistä 3.2.1914. Talas 2007: 249.


[113] Kirje Ainolta 7.2.1914. Talas 2007: 251.


[114] Shannon 2006: 186.


[115] Amies 2007: 124; Musgrave 2009: 114–115.


[116] Wikipedia Mark Twain: https://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Twain#Trademark_white_suit


[117] Esim. Jalas 1981: 61. Myös 1930-luvun valokuvissa Wettenhovi-Aspa ja jotkut Sibeliuksen kesävieraat esiintyvät valkoisissa puvuissa.


[118] Sirén 2000: 566. Raili Kuusjärvi (Aino Karin sisaren tytär) kertonut tämän Sirénille. Valkeiden pukujen tahrattomuudesta Erkki Virkkunen (Sibeliuksen tyttärenpoika) on todennut Sirénille: ”Hän oli aina tip top. Kesällä hänellä oli valkoinen puku, joka oli aivan tahraton.” Sirén 2000: 443.


[119] Aino Karin päiväkirjamerkintä 27.10.1945. Sirén 2000: 558.


[120] Rogers Peet Companyn tietoja ja historiaa: http://en.wikipedia.org/wiki/Rogers_Peet; http://daytoninmanhattan.blogspot.fi/2012/08/the-1882-rogers-peet-co-building-nos.html; http://www.ivy-style.com/better-things-rogers-peet-co.html; http://www.14to42.net/42street4.html.


[121] Sibeliuksen isännän Carl Stoeckelin kirjoituksesta ”Some recollections of the Visit of Sibelius to America in 1914”. Sirén 2000: 324.


[122] Ks. esim. Vaatturi 1930/3: 50–52; Kuusisen Uutiset 1934: 5–6; Aika ja Mies 1937/3: 22–23; Kauppatavarat 1954: 167.


[123] Byrde 1979: 87, 154–155; Chenoune 1993: 117; Breward 1995: 174; Anderson 2000: 415–416.


[124] ”Benjamin”-mallisen Norfolk-takin piirretty mainos. http://img45.xooimage.com/files/7/a/e/benjamin-norfolk---1912-1670531.jpg; ks. myös http://www.thefedoralounge.com/threads/norfolk-jacket.1801/page-6.


[125] Carl Stoeckelin kirjoituksesta ”Some recollections of the Visit of Sibelius to America in 1914”. Sirén 2000: 322–323.


[126] Goss (2009: 370–371) kuvaa tätä seuraavasti: ”Americans remarked on his distinctly blonde hair, his immaculate dress, his shopping extravagances. He dressed elegantly and purchased expensively - a new white summer suit, having brought only warm clothes from Finland, he said; new patent leather shoes, his fine Finnish ones not being exactly what was needed, he insisted; a summer straw hat and cane, an American ’look’.”


[127] Tästä puvusta on olemassa paljon kuvia, mm. vuonna 1939 Thérèse Bonneyn ottamana. Ks. esim. https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/quicksearch?hakusana=sibelius++Bonney+Th%C3%A9r%C3%A8se+.


[128] Ks. Werner Bischofin ottamat kuvat esim. http://pro.magnumphotos.com/C.aspx?VP3=SearchResult&VBID=2K1HZO6V58CISQ&SMLS=1&RW=4800&RH=2620.


[129] Näissä ja 1940-luvun kuvissa takin napinläpitaskut näyttävät kannettomilta. Erottelua pukujen välillä ei kuitenkaan voi tehdä napinläpitaskujen kansien perusteella; vaikka Ainolan puvussa on kannelliset napinläpitaskut, on ne mahdollista kääntää taskun sisään niin, että tasku näyttää kannettomalta.


[130] Ks. valkea puku n. vuonna 1947 otetussa kuvassa esim. http://www.sibelius.fi/suomi/ainola/muistoja_perhe.html#Jean%20Sibelius.


[131] Ks. Karshin Sibelius-kuva: http://www.geh.org/ne/mismi3/m198130600001_ful.html#topofimage. Kuvan puvun ylänappi on erilainen kuin Ainolassa olevan puvun napit. Nappien perusteella tulkintoja siitä, onko kyseessä sama puku, ei voi kuitenkaan tehdä, koska napit ovat vaihdettavissa. Todennäköisesti Ainolan puvun takkiin onkin vaihdettu etunapit, koska nykyiset ovat vaaleammat kuin takin hihansuissa sekä kokonaisuuteen kuuluvassa liivissä olevat napit.


[132] Sirén 2000: 579–580. Alkuperäinen lähde: Wuorio Eva-Lis: How Karsh got his greatest picture. McLean's Magazine 15.11.1949.


[133] Englantilaisten vaattureiden käyttämät kankaat ovat perinteisesti olleet melko paksuja ja jäykkiä. Toisen tyylisuunnan muodostavat italialaiset puvut, joille on tyypillistä eleganssi, kevyet kankaat ja siten myös mukavuus. Ks. esim. Elegance in an Age of Crisis, Part 2: His https://www.youtube.com/watch?v=BLMk2W3GQA0&feature=player_embedded; Tailoring, the Neapolitan Way https://www.youtube.com/watch?v=vH2H1iyTt-Y; Napolin räätälit ttp://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/05/20/omast-napolin-raatalimestarit.


[134] Vaatteiden ja vaatturityö-tarvikkeiden, kankaiden yms. säännöstely alkoi välirauhan aikana lokakuussa 1940 ja tarkentui vuosien 1941–1947 aikana. Ks. säännöstelystä lisää esim. Kaipainen 2008: 126–129.


[135] Kuusisen Uutiset 1943/101–102: 11. Suomessa jatkosodan myötä lahkeiden käänteet olivat ylellisyyttä, mutta Reillyn (2008) amerikkalaistutkimuksen mukaan 1930–40-luvuilla lahkeiden käänteet olivat yleisiä. Vasta 1950–60-luvuilla ne jäivät vähemmistöön muotikuvissa.


[136] Sirén 2000: 323.


[137] Rauhamaa 1955: 141.


[138] Vuonna 1950 Kees van Hoek on kertonut seuraavasti: ”Hänen oljenvärinen, kaksirivinen flanellipukunsa oli tilava, mutta samalla se vaikutti hyvin leikatulta. Hänen musta solmionsa oli Windsor-solmussa, kaulus oli muutamaa numeroa liian suuri.” Vuonna 1951 taas Raymond Bantock näin: ”Saapuessamme säveltäjä käveli ulos pukeutuneena suureen, valkoiseen kaksiriviseen pukuun”. Toisaalta vuonna 1952 Charles Moses on todennut että ”Hän oli pukeutunut virheettömään, kermanväriseen kesäpukuun”. Sirén 2000: 583, 586, 596.


[139] Miehen Muoti -lehden Montako pukua maalainen tarvitsee? -artikkelin mukaan kaupungissa käytettävät juhlapuvut, (frakki, smoking, lounaspuku ja sitä vastaava shaketti) eivät tule kysymykseen yksinkertaisten, maalla asuvien miesten kohdalla, joilla ei ole varaa käyttää enempää kuin kahta vuorottelevaa pukua. Heidän juhlapukunaan toimii musta puku, jota ”suomalaiset talonpojat ovat jo kauan käyttäneet. Meidän mielestämme ei vähävaraisten tulisi lainkaan havitella mitään kaupunkilaisvaateparsia. Heillä on niin hyvä juhlapuku itsellään”. Miehen Muoti 1934/3: 24. Myös Kaipainen 2008: 180.


[140] Ks. esim. Vaatturi 1932/10: 205; Viherjuuri 1945: 72–74.


[141] Sibeliuksen omat kirjeet ja muut kirjalliset lähteet, esim. Sirén 2000: 244–245. Myös Tawaststjerna 1972: 46.


[142] Kirjailija Frans Emil Sillanpää todennut Sibeliuksesta. Sirén 2000: 338.


[143] Sivistyneistö ja yläluokka halusi erottautua hienolla pukeutumisella rahvaasta. Herrasväen (ylä- ja keskiluokan) ja kaupunkilaisten määrä oli kuitenkin pieni Suomessa 1900-luvun alussa ja vielä 1930-luvullakin, vasta Sibeliuksen vanhuudessa alkoi kaupungistuminen ja keskiluokkaistuminen. Ks. esim. Sipilä 2012.


[144] Museoviraston tietokannan kuvissa Gallen-Kallelalla tavallisten pukujen lisäksi mm. Norfolk-takki: https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:HK19750516:403.


[145] Huttunen 1999: 76–77.


[146] ”Vahvasti humaltunut Leino pilkkasi Sibeliuksen aateliskompleksia. ”Sinä Sibelius olet rokokoofiguuri ja hämäläisen talonpojan juurta”, runoilija irvaili.” http://www.sibelius.fi/suomi/elamankaari/sib_viimeiset.htm


[147] Tawaststjerna 1965/1989: 189.


[148] Talaksen (2001: 230) mukaan kirjeen lause jatkuu ”sillä muutoin minusta tulisi ihan pelkkä ”ravintolaerakko”. Tawaststjerna (1965/1989: 189) käyttää saman lauseen viimeisenä sanana ravintolasiedler. (Siedler = uudisraivaaja, uudisasukas saksaksi)


[149] Sibeliuksen tytär Katariina Ilves sekä lapsenlapset Erkki Virkkunen, Laura Enckell ja Marjatta Kirves kertoneet hänen pukeutumisestaan Sirénille tai Maire Pulkkiselle. Sirén 2000: 256–257, 443, 445, 479.


[150] Katarina Ilves kertonut. Sirén 2000; 256–257. (Alkuper. lähde Maire Pulkkisen tekemät Katariina Ilveksen haastattelut 1982-83, julkaisematon)


[151] Kirjoitettu laivalla, matkalla Italiaan 23.3.1926. Talas 2007: 338.


[152] Esim. pariisittarien kampaukset; Brahmsin ja Brucknerin epäsiisteys. Sirén 2000: 498; Talas 2003: 209.


[153] Tawaststjerna 1972: 184.


[154] Talas 2003: 249.


[155] Talas 2003:256.


[156] Eero Alpin muisto vuodelta 1915: ”Hänellä oli yllään muodinmukainen, hieno sadetakki, samoin muodinmukainen keväthattu”. Kumisaapas-lahja Liisa Harjulan, Sibeliuksen väliaikaisen apulaisen kertoma. Sirén 2000: 350, 560.


[157] Aino Kari päiväkirjassaan 8.5.1947. Sirén 2000: 568. 


 

Sisällys





Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori, joka toimii käsityötieteen yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston Filosofisen tiedekunnan Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla Savonlinnassa.

Julkaistu:
Helsinki • Artefacta • 17.1.2017


Tulosta artikkeli


Tunnus


 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä