Uutiset

16.2.2017

Arvio: Dockskåpets hemlighet

Bo Lönnqvistin teos on nukketalojen, leikkimökkien, huvimajojen, jouluseimien, piparkakkutalojen ja kuriositeettikabinettien salaperäiseen miniatyyrimaailmaan pureutuva esseekokoelma.


Lonnqvist


Bo Lönnqvist: Dockskåpets hemlighet: essäer om tingens förvandlingar. Vasa: Scriptum, 2016.


 

Bo Lönnqvist (s. 1941) on Suomen tunnetuimpia ja tuotteliaimpia kansatieteilijöitä. Hän käsittelee teoksissaan monipuolisesti ja moniulotteisesti niin aineettoman kuin aineellisenkin kulttuurin erilaisia ilmiöitä ja niiden risteyskohtia. Nyt ilmestynyt kirja Dockskåpets hemlighet on nukketalojen, leikkimökkien, huvimajojen, jouluseimien, piparkakkutalojen ja kuriositeettikabinettien salaperäiseen miniatyyrimaailmaan pureutuva esseekokoelma.


Teos alkaa johdannolla, joka käsittelee nukkea kulttuurillisena ilmiönä. Siinä tuodaan esiin se, että nukke ei ole ollut pelkästään lasten leikkikalu vailla syvempiä ulottuvuuksia. Vanhempina aikoina nukeilla on ollut eri kulttuureissa maagisia merkityksiä. Esimerkiksi suomalais-ugrilaisiin kansoihin kuuluvien hantien ja mansien shamaaneilla on ollut nukkeja, joiden on uskottu olleen kuolleitten henkien asuinpaikkoja. Eurooppalaisten lasten leikeissä nuket ovat uudella ajalla edustaneet aikuisten maailmaa miniatyyrikoossa. Nuket ja leikit ovat eräällä tavoin valmentaneet ja harjoituttaneet lapsia tulevaan aikuisuuteen.


Itse nukeista poiketen nukketalojen historiaa käsitellään kirjassa vain uudenajan eurooppalaisessa kontekstissa, vaikka esimerkiksi muinaisen Egyptin haudoista on löydetty miniatyyritaloja, kuten leipomo kaikkine työvälineineen ja ahkerine työntekijöineen. Tämä on kuitenkin hyvä ratkaisu, ettei kirja pääsee liikaa rönsyämään, koska vertailukohtia varmasti löytyisi paljonkin. Saamme tietää, että vanhin tunnettu nukketalo on tehty Nürnbergissä vuonna 1611. Sen sijaan kuuluisin nukketalo löytyy Amsterdamin Rijksmuseumista. Se on 1680-luvun lopulta ja sen on silloin hankkinut noin 30-vuotias varakas rouva Petronella Oortman. Hän oli kuitenkin lapseton. Tuohon aikaan nukketaloilla oli ylipäätään toisenlainen merkitys kuin olla lasten leikkikalu. Petronella Oortmanin nukketalossa on täydellinen oman aikansa varakkaan kodin esineistö. Se on pienoismalli ideaalista kodista. Sellaista pidettiin pedagogisena mallina siitä, mihin haluttiin pyrkiä.


Nukketalot ovat läheistä sukua myös 1600-luvulla suosiossa olleille kuriositeettikaapeille, joissa säilytettiin muun muassa harvinaisia mineraaleja, koralleja ja näkinkenkiä – maailman ihmeitä pienoiskoossa. Toisaalta nukketaloon eläytymällä voitiin saavuttaa jotakin sellaista, joka oli tosielämässä mahdotonta. Nukketaloa on käytetty myös kirjallisuuden aiheena. Esimerkiksi Tove Janssonin Nukkekaappi-novellissa nukketalosta tulee päähenkilöiden välisen vallankäytön väline. Nukketalossa voidaan helposti tehdä asioita, jotka ovat tosi elämässä vaikeita, mutta teot heijastuvat kuitenkin tosielämään.    


Miniatyyrimaailman suurempia ilmentymiä ovat leikkimökit, joita alkoi ilmaantua Suomeen 1800-luvun jälkipuolella. Niissä lapset saattoivat leikkiä jopa keittämällä kahvia oikeassa pienessä puuhellassa. Harjoittelua aikuisuuteen oli sekin. Aikuisilla oli puolestaan suomalaisissa herraskartanoissa jo 1700-luvulla huvimajoja, jotka olivat aikuisten pieniä epämuodollisia pakopaikkoja. Tähän sopisivat jatkoksi vielä lumilinnat, tosin ne ovat luonteeltaan väistämättä katoavaisia rakennuksia. 


Etenkin katolisissa maissa on joulunaikaan tärkeä, keskiajalle ulottuva traditio rakentaa erityinen jouluseimi, jossa on näyttämöllisesti kuvattuna, pysäytetyn nukketeatterin tapaan, Jeesuksen syntymä ja itämaan tietäjien tulo hänen luokseen. Maallisempi joulunaikaan liittyvä miniatyyrirakennelma on piparkakkutalo. Sen vanhin ilmentymä on löydettävissä 1400-luvun puupiirroksesta. Erityisen tunnettu se on Grimmin veljesten satukokoelmaan sisältyvästä vanhasta kansansadusta Hannu ja Kerttu.  Siinä nimihenkilöt päätyvät erään noidan piparkakkutaloon. Vanhana aikana, jolloin leipä ei ollut itsestäänselvyys, oli siitä tehty talo melkoinen vallan ilmentymä, jota nykyihmisen on vaikea käsittää.


Viimeisessä esseessä käsitellään kuriositeettikabinetteja, jotka olivat suosittuja etenkin 1600-luvulla. Ne pyrkivät olemaan mikrokosmoksia, joihin oli koottu näytteitä kaikesta mahdollisesta maapallolla esiintyvästä. Niihin kuului niin luonnontieteellisiä kuin etnografisiakin näytteitä. Kuriositeettikabinetit olivat museoiden edeltäjiä. Maailma oli järjestetty niissä samalla tavoin hallittavaan ideaaliin ja pedagogiseen järjestykseen kuin ihanteellisen täydellinen kotielämä nukketaloissa. Miniatyyrejä ne ovat molemmat, vaikkakin erilaisessa koossa.


Bo Lönnqvistin tapa lähestyä moniulotteista ja hieman salamyhkäistä aihepiiriä on vapaamuotoisen henkevä esseistiikka. Kirjassa ei tutkita esineitä mittanauhaa tai radiohiiliajoitusta käyttäen, vaan niitä tulkitaan ja yhdistellään ilmiöinä toisiinsa taidokkaasti laajan humanistisen ymmärtämyksen avulla. Siitä huolimatta esineet ja rakennelmat tulevat riittävästi esiin myös konkreettisessa mielessä, koska kirjassa on runsas kuvitus. Toisinaan esine- ja rakennetyypeistä esitellään ensiksi sen ilmentymä nykyhetkessä. Sitä aletaan sitten kuoria kuin sipulia ja lopulta päädytään yllättäville alkujuurille vuosisatojen taakse.

 


Jukka Relas


Palaa otsikoihin



 
normal-size-image-placeholder

Uutiset

ISSN 2342-0146


Haluatko uutisesi palstalle?

Ota yhteyttä verkkopalvelun toimitukseen:
esinetutkimus@gmail.com

Uutispalstalla julkaistavia juttutyyppejä:


  • Arvio (kirja-, näyttely- tai muu arvio)
  • Kolumni (kantaaottava, poleeminen kirjoitus)
  • Muistokirjoitus
  • Museoiden kuukauden esineet -uutinen
  • Näkökulma-haastattelu (henkilöhaastattelu esinetutkimusta painottaen)
  • Puheenvuoro (kannanotto alan ammattilaiselta)
  • Uutinen (ajankohtaisesta näyttelystä, kurssista, palkinnosta, tapahtumasta, konferenssista, seminaarista, verkkosivustosta, henkilövaihdoksesta, julkaisusta, projektista, esinelöydöstä jne.)
  • Väitöslektio


 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä