Arvioarkisto

30.11.2016

Arvio: Kirkkotaiteen tutkimuksen venäläiset juuret -näyttely

Taidehistorioitsijat Katariina Husso Jyväskylän yliopistosta ja Hanna Kemppi Helsingin yliopistosta ovat nostaneet esiin Slaavilaisen kirjaston asiakirja- ja kirja-aarteita, joiden olemassaolosta harva on ollut tietoinen.

Kirkkotaiteen1
Näyttelyjulisteen kuva Moskovan Kremlin Uspenskin katedraalista, A. Martinov & I. M. Snegirjov 1856. Slaavilaisen kirjaston kokoelma. Kuva: Hanna Kemppi. Juliste: Maara Kinnermä.

Slaavilaisen kirjaston kokoelmat alkoivat kehittyä 1820-luvulta lähtien. Ne tarjoavat hyvin rikkaan aineiston tarkastella venäläisen taidehistorian ja museotyön varhaisvaiheita. Venäjällä syntyi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tienoilla kirkollisen arkeologian oppiala, jonka tuottamista upeista kirja- ja käsikirjoitusesimerkeistä saa näyttelyssä hyvän käsityksen.


Ortodoksinen kirkollinen kulttuuriperintö kuului myös Suomessa hallinnollisesti Venäjän kirkon alaisuuteen vuoteen 1923 asti, ja täällä toimi vuodesta 1912 lähtien Historiallis-arkeologinen komitea, jonka tehtävänä oli dokumentoida ja suojella ortodoksisen kirkon antikviteettejä. Poliittisista syistä tuo kulttuuriperintö kiinnosti hyvin vähän suomalaista muinaismuistohallintoa. Komitean toiminta loppui Suomen itsenäistyttyä, mutta Slaavilaisen kirjaston materiaali tuo esiin hienosti niitä dokumentteja, joita kirkollisen arkeologian toiminta tuotti. Näyttelyssä on esillä myös esimerkkejä kirjaston vähemmän tunnetuista kokoelmista.


Näyttelyesineet, joista valtaosa on kirjaston harvinaisia kirjoja ja upeista planssiteoksista tehtyjä kuvakopioita, on sijoitettu farmasian laitoksen vanhoihin vetokaappeihin. Esineet avaavat konkreettisella tavalla näköalaa venäläiseen muinaismuistojen dokumentoitiin. Jo 1800-luvun puolivälistä lähtien muun muassa Moskovan Kremlin vanhimman kirkon, Uspenskin katedraalin ikonien restaurointityö synnytti merkittäviä kuvitettuja teoksia esineistöstä ja itse restauroinnista.

Kirkkotaiteen2
Kultainen ehtoollisastiasto, jonka tsaari Feodor Aleksejevitš Romanov (1661–1682) lahjoitti Moskovan Kremlin Uspenskin katedraaliin. Kromolitografia teoksessa Solntsev, Fjodor; Drevnosti Rossiiskago gosudarvstva I. Moskva 1849.

Näyttely esittelee myös venäläisen taidehistorioitsijan Nikodim Pavlovitš Kondakovin merkittäviä ikonitutkimusteoksia. Hänen bysanttilaista taidetta ja venäläisiä ikoneita käsittelevä teoksensa Ikonografia Bogomateri, joka julkaistiin vuosina 1914–1915, kuuluu edelleen alan klassikoihin. Venäläisestä ikonitutkimuksesta on muitakin kiinnostavia esimerkkejä, kuten tutkimukset, jotka käsittelevät Venäjän kirkon ehkä kaikkein merkittävimmän Vladimirin Jumalanäidin ikonin historiaa ja restaurointia. Ikonin restauroinnin dokumentoi ja sen ajoituksen laati taidehistorioitsija Aleksandr Anisimov teoksessaan Vladimirskaja ikona Božiei Materi, vuodelta 1928. Teos painettiin Prahan Kondakov-instituutissa, mikä muodostui kohtalokkaaksi Neuvostoliitossa olevalle Anisimoville.


Myös Suomen alueella toimi ortodoksiseen kirkolliseen esineistöön paneutuneita tahoja. Yksi merkittävistä oli Valamon luostarissa, jonne vuonna 1910-luvulla perustettiin Valamon muinaismuistokokoelma. Se sisälsi jumalanpalveluspukuja ja kirkkoesineitä, käsikirjoituksia, kaularistejä, ikoneita ja uskonnollisia maalauksia. Näyttelyssä Valamoon liittyviä painotuotteita on useampiakin; ne ovat kuuluneet Historiallis-arkeologisen komitean jäsenelle Leonid Kovinille.


Kirkkotaiteen3
Peilikuvapiirustus Hellyyden Jumalanäidin ikonia varten. Slaavilaisen kirjaston kuvakokoelma. Kuva: Hanna Kemppi.

Näyttelyn ehkä kiinnostavin löytö ovat Slaavilaisen kirjaston Aaro Rissasen kokoelman ikonimaalarien mallipiirustukset. Tästä kokoelmasta on näyttelyssä kuvaesimerkkejä, ja itse kokoelma sisältää lukuisia venäläisiä 1800–1900-lukujen piirustuksia. Niissä kuvattu figuuri on usein peilikuva, joka ikonialustalle siirrettynä kääntyy oikeinpäin. Tämän kokoelman tarkempaa historiaa ei toistaiseksi ole tutkittu, mutta Slaavilaiseen kirjastoon se on lahjoitettu vuonna 1955.


Suppeudestaan huolimatta tämä näyttely avaa suomalaiselle yleisölle kiinnostavan alueen maassamme olevasta kulttuuriperinnöstä. Samalla se myös valottaa omaa historiaamme ajalta, jolloin olimme osa suurta Venäjän keisarikuntaa. Tämän historiallisen vaiheen myötä maamme kulttuurilaitoksissa on arvokas ja toistaiseksi vähän tutkittu venäläisen kulttuurin esineistö. Näyttelyn aukioloajat noudattavat Kansalliskirjaston aukioloaikoja.


 

Renja Suominen-Kokkonen

taidehistorian yliopistonlehtori ja dosentti


Palaa otsikoihin



 
 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä