Arvioarkisto

21.10.2015

Arvio: Perspectives on the Honours Systems

Kahden kunniamerkkejä käsittelevän symposiumin esitelmät ovat saaneet poikkeuksellisen upean kirjallisen muodon.


Perspectives_on_the_Honours_Systems-Kansi


Perspectives on the Honours Systems: Proceedings of the symposiums Swedish and Russian Orders 1700–2000 & The Honour of Diplomacy. Toim. Antti Matikkala – Staffan Rosén. Stockholm: The Royal Swedish Academy of Letters, History and Antiquities, 2015.


Antti Matikkalan ja Staffan Rosénin toimittama kovakantinen teos on värikuvitettu ja painettu hyvälle paperille. Huoliteltu ulkoasu on kuitenkin jonkin verran ristiriidassa kirjan eräiden varsin pintapuolisten artikkelien kanssa. Kirjoituskokoelmien helmasynti – tekstien epäyhtenäisyys – vaivaa tätäkin kirjaa, mutta kaiken kaikkiaan kirja on ansiokas kokonaisuus.


Kirja jakautuu kuuteen lukuun, joiden aiheena ovat ruotsalaiset kunniamerkkiritarikunnat, kunniamerkit diplomatian välineenä 1800-luvun alkuun saakka, kunniamerkkien materiaalisuus, eräitä esimerkkejä kunniamerkkien käytöstä 1900-luvun alkupuolella, kunniamerkkidiplomatia Korean, Japanin, Tanskan ja Venäjän välillä sekä näkökulmia Suomen, Ruotsin ja Venäjän nykyisiin kunniamerkkikäytäntöihin.


Kirjan aloittaa tohtori Antti Matikkalan huomattavan laaja (s. 12–83) ja tieteellisesti painava artikkeli, joka tekee syväluotauksen ruotsalaisten kunniamerkkien ”esihistoriaan” Kaarle XII:n aikana. Ruotsissa varsinaiset pysyvät kunniamerkkiritarikunnat perustettiin nimittäin vasta vuonna 1748. Matikkala muun muassa esittelee lukijoille Kaarle XII:n hovimiehen Gustaf Adlerfeltin (1638–1709), joka puolusti ritarikuntia käsittelevää väitöskirjaa Uppsalan yliopistossa jo vuonna 1696.


Ruotsin kuninkaallisten ritarikuntien varakansleri Staffan Rosén tarkastelee lyhyesti ruotsalaisten ritarikuntien syntyä suhteessa Venäjään. Turun museokeskuksen tutkijanakin tunnettu Tom C. Bergroth, joka on myös mainittujen ritarikuntien intendentti, esittelee viidennen ruotsalaisen ritarikunnan, ainoastaan vapaamuurareille tarkoitetun Kaarle XIII:n ritarikunnan.


Tanskalaiset kirjoittajat kuvaavat tanskalaisille varhain myönnettyjä ulkomaisia kunniamerkkejä sekä tanskalaisia merkkejä ja niiden käyttöä diplomatian välineenä. Kansallismuseon rahakammion johtaja Tuukka Talvio esittelee, kuinka kirjan kansikuvahenkilön Gustaf Mauritz Armfeltin korkeat ruotsalaiset, venäläiset ja tanskalaiset kunniamerkit ja niiden esittäminen maalauksissa heijastelivat hänen uransa ja diplomaattisen tilanteen muutoksia.


Kaksi seuraavaa artikkelia poikkeavat kokonaan edeltäjistä, sillä kyseessä ovat Sergei S. Levinin luettelot Venäjän Ruotsin lähettiläiden kunniamerkeistä ja Venäjän kunniamerkkikapitulin käyttämistä kunniamerkkien valmistajista. Jälkimmäisen luettelon myötä siirrytään lukuun, joka käsittelee kunniamerkkien materiaalisuutta – lähinnä kirjallisten ja kuvallisten lähteiden perusteella. Kunniamerkeille ominainen sarjatuotanto kun ei tee esineyksilöiden tutkimuksesta erityisen tärkeää – merkit ovat pikemminkin tyyppinsä edustajia kuin ainutlaatuisia artefakteja. Luvussa tarkastellaan Kremlin museoissa säilyneitä ruotsalaisia merkkejä ja kunniamerkkien käyttöä arvonmerkkeinä venäläisissä vaakunoissa. Lidia I. Dobrovolskayan artikkeli on erityisen mielenkiintoinen: hän kuvaa keisarillista kunniamerkkijärjestelmää sen viime hetkillä ennen vallankumousta. Suunnitelmissa oli byrokratian ja sotilaiden ohella palkita entistä laajemmin myös taiteilijoita, tiedemiehiä ja maaviljelijöitä. Pyhän Olgan merkki taas varattiin naisille. Armonosoitusjärjestelmää pyrittiin sopeuttamaan yhteiskunnan muutoksiin.


Seuraavassa luvussa tarkastellaan lyhyesti venäläis-ruotsalaista laivaston kunniamerkkivaihtoa 1900-luvun alussa sekä Ruotsin kunniamerkkipolitiikkaa ensimmäisen maailmansodan aikana. Tom C. Bergroth esittelee Gustaf Mannerheimin kunniamerkkien käyttötapoja itsenäisyyden aikana. Merkkien kieltä lukemaan pystyneet saattoivat havaita hänen valinnoissaan hienovaraista mielikuvapolitiikkaa ja diplomaattista kohteliaisuutta.


Seuraavassa artikkelissa Staffan Rosén käsittelee kunniamerkkien käyttöä myös negatiivisessa mielessä: Tanska myönsi ensin Korean hallitsijalle Elefanttiritarikunnan merkin, mutta mitätöi myönnön, kun maa oli joutunut Japanin vaikutusvallan alle. Oleg N. Rozanov esittelee Venäjän–Neuvostoliiton ja Japanin kunniamerkkidiplomatiaa ja sivuaa mielenkiintoista japanilaista arvonmerkkiä, krysanteemikoristeista hopeamaljaa.


Ulkoministeriön entinen protokollapäällikkö Mikko Jokela tarkastelee nykyistä suomalaista diplomaattien kunniamerkkivaihtoa, jonka välineenä toimivat yleensä Suomen Leijonan ritarikunnan merkit. Kirja päättyy muutaman sivun katsauksiin ruotsalaisten ja venäläisten kunniamerkkien nykytilaan.


Kunniamerkit ovat esineryhmänä poikkeuksellisen voimakkaasti statusmerkityksellä ladattuja. Niiden kuvasymboliikka on rikasta ja niiden aineellisuus aivan konkreettisesti arvokasta jalometalleineen ja jalokivineen. Artikkelikokoelma luo monipuolisen kuvan tähän esineryhmään, mutta ei oikeastaan analysoi kunniamerkkejä kovinkaan syvällisesti. Suurin osa artikkeleista esittelee yksittäistapauksia, luetteloi, kuvaa.


Tieteelliselle tutkimukselle tyypillinen problematisointi, kriittisyys ja analysointi ovat ohuita. Vastataan kysymyksiin mitä, missä, milloin, mutta ei niinkään miksi ja miten. Miksi kunniamerkit toimivat niin tehokkaasti? Miksi metallinpalan vuoksi ollaan valmiita kuolemaan? Miten hyvin kunniamerkit oikein toimivat tehtävässään; minkälainen oli niiden reseptio eri maissa ja eri tilanteissa? Minkälainen on säilyneiden esineiden biografia? Lyhyet artikkelit antavat tietenkin vain harvoin mahdollisuuden tällaisten kysymysten syvälliseen tarkasteluun, mutta kysymyksistä voisi olla apua analysoinnin välineinä. Tällaisia kysymyksiä ei kannata jättää teoreetikoille, vaan on parasta, että vastauksen antavat ne, jotka ovat kunniamerkkien muodostaman esineellisen maailman kanssa lähimmin kosketuksissa.

 


Alex Snellman


Palaa otsikoihin



 
 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä