Uutiset

14.2.2016

Clothworkers’ Centre – esinetutkijan unelmaympäristö

Lontoon Olympiassa sijaitseva yksikkö avasi V&A-museon kokoelmat vaatteiden ja muiden tekstiilien tutkijoille lokakuussa 2013.

IMG_7797
Blythe House. Kuva: Hannu Sivonen.


Konkreettisten pukujen äärelle

 

Nimensä mukaisesti Victoria & Albert -museon The Clothworkers’ Centre for the Study and Conservation of Textiles and Fashion säilyttää tekstiilejä ja tarjoaa mahdollisuuden niiden tutkimiseen. Vaikka V&A ei ole erityisesti muotimuseo vaan laaja ja monipuolinen taideteollisuusmuseo, sen puku- ja asustekokoelma on maailman ykkösluokkaa samoin kuin siihen perustuvat näyttelytkin.


V&A:lla on ollut sama ongelma kuin jokseenkin kaikilla muillakin muoti- ja tekstiilimuseoilla: tutkimuspyyntöjä tulee paljon, mutta tutkimustilat ovat ahtaat ja varastot usein hankalissa paikoissa. The Clothworkers’ Centren avaaminen Blythe Housessa on siis jotain aivan erityistä ja arvokasta muodin tutkijalle, joka ei tyydy muodin abstraktimpien ominaisuuksien tai vaikkapa median tutkimukseen vaan haluaa nähdä konkreettisia esineitä päältä ja sisältä.

 

Kansainvälinen vertailu

 

Omat tutkimukseni eivät koske varsinaisesti niitä pukuja, jotka ovat V&A:n kokoelmassa. Ne puvut, joihin halusin tutustua, toimivat lähinnä vertailuaineistona. Vierailuni aikaan 2014 minulla oli suunnitteilla kaksi tutkimusta suomalaisista aineistoista. Toisessa keskeisessä asemassa olivat pliseeratut puvut, toisessa neuleet.


Tietenkin pukujen piirteiden yleisyyttä ja erityisyyttä voi arvioida muotilehtiin verraten sekä tutkimuskirjallisuuden avulla, kuten missä tahansa tutkimuksessa. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, minkä voi nähdä omin silmin muiden valmistajien puvuista. Niinpä pyysin esille pliseerattuja pukuja ja neuleita useilta eri valmistajilta Ranskasta ja Englannista.

 

Ei kuitenkaan omin käsin

 

The Clothworkers’ Centren palvelu on loistava ja säännöt erittäin tiukat. Siinä missä museoissa yleensä jätetään tutkija yksin pukujen, valkoisten puuvillasormikkaiden ja muistiinpanovälineiden kanssa, täällä henkilökunta teki kaiken ja mukaan otetuista puhtaista sormikaspareista ei ollut mitään hyötyä.


Sen jälkeen, kun olin sanonut ennakkotietoja vastaavat asiat portin puhelimeen, päässyt läpi siitä, marssinut pihan poikki ovelle ja päässyt sisään rakennukseen, meiltä – valokuvaajalta ja minulta – tarkastettiin henkilöllisyyspaperit ja saimme yhtä päivää koskevat tunnistusrannekkeet.  Kaikkien näiden seremonioiden jälkeen minulle nimetty avustaja tuli hakemaan meidät sisään tutkimussaliin. Sama toistui pakollisen lounastauon jälkeen ja seuraavana päivänä.


Salissa oli laajuutta ja korkeutta sekä erinomainen valaistus, mikä on olennainen seikka paitsi pienten yksityiskohtien näkemisen kannalta, myös valokuvauksen kannalta kun omien lamppujen tuominen paikalle ei tullut kysymykseen.


Kaikki ensimmäisen päivän puvut oli valmiiksi etsitty esiin suurikokoisen pöydän ääreen. Nuori herra kysyi, oliko väliä sillä, missä järjestyksessä halusin puvut esiin, ja nosti hellästi ensimmäisen puvun pöydälle. Hän asetteli sen violetit vinyylihanskat kädessään haluamaani asentoon, vaihtoi asentoa niin monta kertaa kuin pyysin sekä käänsi nurjat puolet nähtäväksi toiveideni mukaan. Itse en saanut edes kohottaa vaatteen reunaa puhtaalla valkoisella pikkurillillä.


Tästä voikin jo arvata, että yhdellä avustajalla oli vain kaksi palveltavaa yhtä aikaa salissa ja kummatkin samaan aikaan näkyvissä. Vaikka palvelu oli altista, sujuvaa ja kaiken lisäksi maksutonta, työskentely ei ollut kokonaisuutena kovin nopeaa. Siksi valokuvaajan ottaminen mukaan oli hyvä idea, sillä hän hoiti sen puolen dokumentaatiosta nopeammin kuin mitä kynän vaihtaminen kameraan yksin olisi ollut. Kaikkeen hyvään liittyy kuitenkin yksi harmillinen piirre: vaikka esineistä saa ottaa valokuvia miten paljon tahansa, niitä ei saa julkaista. Siksi pukukuvia ei ole tässäkään.

 

IMG_5852
Tutkijoiden sali The Clothworkers’ Centressä. Kuva: Hannu Sivonen.


Sujuvaa palvelua edeltää sujuva systeemi

 

V&A itse on kuvauttanut kokoelmaansa kiitettävästi vaikkakaan ei täysin kattavasti. Kuvien runsaus ja yksityiskohtaisuus vaihtelee sen mukaan, onko ao. puku ollut vain varastossa vai esillä näyttelyssä. Koska näyttelyihin tavallisesti liittyy hienosti kuvitettu julkaisu, valokuvia on voitu ottaa paljonkin. Tällaisessa tapauksessa tietoverkossa oleva kuvasto voi sisältää myös havainnollisia yksityiskohtakuvia.


Tutkija siis voi ja hänen tuleekin etsiä kokoelmahakemistosta http://collections.vam.ac.uk/ valmiiksi ne esineet, joita hän haluaa tarkastella. Sitten ajankohdasta sopiminen tapahtuu nopeasti sähköpostilla (clothworkers@vam.ac.uk).


Joustavuuttakin täsmälliseksi laaditusta systeemistä löytyi. Kun olin antanut melko väljät aikarajat matkalleni mutta toivonut kahta peräkkäistä päivää, sellaiset järjestyivät ja toinen mahdollisuus vieläpä päivänä, jolloin keskus oli ennakkotietojen mukaan suljettuna tutkijoilta.


Korostan sujuvuutta ja palvelualttiutta innoissani ja syystä. Olin nimittäin yrittänyt vastaavanlaista tutkimuskäyntiä vähän aikaisemmin kahteen Pariisissa sijaitsevaan muotimuseoon. Olin vieraillut kummankin varastossa 1990-luvulla ja kuullut erinomaisesta tutkijapalvelusta sekä saanut itsekin palvelua. Silloin ranskalainen ystäväni oli tosin tasoittanut tietäni takahuoneisiin. Nyttemmin eivät auttaneet ranskattaren puhelut, eivät sähköpostit, eivät perustelut. Mutta eipä hätää. Lontoossa sain tarkastella ranskalaisten muotitalojen luomuksia, ja kaikki järjestyi nopeasti ja ilman välikäsiä kahdella sähköpostilla: 1) esineluettelo ja aikatoivomus sekä 2) tarjottujen aikojen vahvistus.


The Clothworkers’ Centre oli kovin halukas saamaan kehittämisideoita ja palautetta uudesta palvelustaan. Ainoa asia, johon annoin parannusehdotuksen oli saapumisopastus. Siinä ehdotettu maanalaisella tulo on nimittäin suhteellisen hankalaa. Se kulkee harvoin, ja kävelymatkalla ei ole mitään mielenkiintoista nähtävää. Tiheään liikennöivillä punaisilla busseilla 9 ja 10 sen sijaan pääsee korttelin päähän ja takaisin Kensingtoniin ja siitä eteenpäin Oxford Streetille ja King’s Crossille tai Trafalgar Squarelle ja Aldwychiin saakka. Tältä osin asiointia ei ole sujuvoitettu, vaan verkkosivulla on edelleen sama alkuperäinen tulo-ohje. 

 

Clothworkers’ Centren perustiedot ovat sen kotisivulla 

http://www.vam.ac.uk/page/c/clothworkers-centre/

 

Parhaiten toimiva videoesittely on osoitteessa

https://vimeo.com/76322118 

 


Ritva Koskennurmi-Sivonen


Palaa otsikoihin



 
normal-size-image-placeholder

Uutiset

ISSN 2342-0146


Haluatko uutisesi palstalle?

Ota yhteyttä verkkopalvelun toimitukseen:
esinetutkimus@gmail.com

Uutispalstalla julkaistavia juttutyyppejä:


  • Arvio (kirja-, näyttely- tai muu arvio)
  • Kolumni (kantaaottava, poleeminen kirjoitus)
  • Muistokirjoitus
  • Museoiden kuukauden esineet -uutinen
  • Näkökulma-haastattelu (henkilöhaastattelu esinetutkimusta painottaen)
  • Puheenvuoro (kannanotto alan ammattilaiselta)
  • Uutinen (ajankohtaisesta näyttelystä, kurssista, palkinnosta, tapahtumasta, konferenssista, seminaarista, verkkosivustosta, henkilövaihdoksesta, julkaisusta, projektista, esinelöydöstä jne.)
  • Väitöslektio


 
Tulosta sivu

Olet tässä:

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä